Smaragdikaupunki Ozissa

Pitkän matkan jälkeen Keltaista Tiiliskataa pitkin Dorothy ja hänen uudet ystävänsä—Linnunpelätin, Tinasotilas ja Aromainen Leijona—viimein näkivät Smaragdikaupungin loistaen horisontissa. Sen seinät olivat vihreää, torninsa kimaltelivat vihreää, ja jopa taivaalla näytti olevan vihreä hehku.

"Olemme melkein siellä!" huudahti Dorothy, hänen silmänsä loistaen.

He saapuivat suuriin portteihin. Portinvartija, puettuna täyteen vihreään, tuli ulos.

"Mitä toivotte Smaragdikaupungissa?" hän kysyi.

"Haluamme nähdä suuren Ozin," Dorothy sanoi.

Portinvartija kohotti kulmiaan. "Ei kukaan ole koskaan nähnyt Ozin. Mutta minä voin viedä teidät hänen palatsiin."

Hän johdatti heidät sisään, mutta ennen kuin he astuivat sisälle kaupunkiin, heidän täytyi laittaa erityisiä laseja. "Kaupunki on niin kirkas, että seikä sokaisee teidät ilman niitä," portinvartija selitti, lukiten lasit heidän päähänsä kultaisilla avaimilla.

Kun Dorothy katsoi ympärilleen lasien läpi, kaikki—taivista miehiä ja naisia ihmisiä ja rakennuksia ja jopa taivaassa—vaikutti vihreältä ja loistavalta. Kaikki puhuivat hiljaisesti, liikkuivat pehmeästi, ja hymyilivät ystävällisesti.

Portinvartija johdatti heidät vihreälle marmoripalatsille. Vartija palatsissa hymyili, mutta pudisti päätään.

"Oz on hyvin kiireinen. Tulen takaisin huomenna."

Joka päivä seitsemän päivää he kysyivät. Joka päivä vartija pudisti päätään. Mutta viimein, kahdeksantena päivänä, vartija sanoi: "Oz näkee sinut, Dorothy. Tule sisään."

Hänet johdatettiin valtaisaan huoneeseen. Keskellä, valtavalla vihreällä marmoripillarilla, istui suuri pää—ei kehoa, vain kasvoja, niin suuret kuin voimakas taivaanpallon.

"MINÄ OLEN OZ, SUURI JA PELOTTAVA," pää pauhahti. "KUKA OLET JA MIKSI TULET TÄNNE?"

Dorothy vapisi. "Olen Dorothy, pieni ja sävyisä. Tulin Kansasista. Toivon teidän voivan lähettää minut kotiin."

Kasvot katsoivat häntä kylmästi. "Miksi minun pitäisi auttaa sinua?"

Dorothy nielahti. "Koska sinä olet voimakas ja hyvä."

"EHKÄ," pauhahti Oz. "Mutta TÄYTYT ENSIN ANSAITA APUNI. Tapa Läntisen Ilkeän Noidan, niin lähetän sinut kotiin."

Dorothy itki. "Miten voin tappaa noidan? Minä olen vain pieni tyttö!"

"SE ON ASIA. MENE NYT!" Kasvot katoivat savussa, ja vartija johdatti Dorothyn ulos.

Hänen ystävänsä odottivat. He kaikki menivät sisään yksi kerrallaan. Linnunpelätin näki Ozin kauniina vihreanä naisena, joka lupasi antaa hänelle aivot jos hän tappaisi noidan. Tinasotilas näki Ozin pelottavana olentona, joka lupasi antaa hänelle sydämen. Aromainen Leijona näki Ozin pallonamuisena tulena, joka lupasi antaa hänelle rohkeuden.

Kaikki neljä olivat surullisia. "Meidän täytyy tappaa Ilkeä Noita," Dorothy sanoi, "tai en koskaan mene kotiin."

Niinpä he lähtivät Keltaisella Tiiliskadalla, joka nyt kääntyi länteen. Matka oli vaikea. Noita lähetti susia, varisia, mehiläisiä ja lentävät apinat hyökkäämään heidän kimppuunsa. Mutta Linnunpelätin, Tinasolttaan ja Aromaisen Leijonan avulla Dorothy selviytyi.

Kun he saapuivat Noidan linnan, Noita oli vihainen. Hän laittoi Dorothyn työskentelemään ja varasti yhden tyttön hopea kengistä. Dorothy suuttui niin pahasti, että hän kaatoi vettä Noidan päälle. Noita huusi!

"Mitä olet tehnyt? Vesi on minun loppuni!" Hän suli pois kuin sokeria, kunnes mikään ei jäänyt kuin märkä rottelo.

Dorothy ja hänen ystävänsä juoksivat takaisin Smaragdikaupunkiin. Tällä kertaa Oz sopi heidät tapaamaan heti.

Mutta kun he menivät valtavaan vihreään huoneeseen, Dorothy kuuli pienen äänen nurkan takaa. "Apua! Älä koskeko verhoa!"

Toto, pieni koira, veti verhoa. Taaksella oli pieni, kalju mies, joka pyöritti moottoreita, nappuloita ja polkimia.

"Kuka sinä olet?" Dorothy kysyi.

Mies huokasi. "Olen Oz... vain tavallinen mies. Tulin tänne kuumailmapallossa kauan sitten. Ihmiset luuli minun olevan suuren velhon, joten... annoin heidän uskoa."

Dorothy alkoi itkeä. "Et voi lähettää minua kotiin?"

"En tiedä miten," mies sanoi surullisesti. "Mutta—odota! Voin rakentaa kuumailmapallon. Vie sinut takaisin Kansasiin!"

Hän teki pallon silkistä ja köydestä päivien kuluessa. Smaragdikaupunkilaiset tulivat sanomaan hyvästi. Dorothy kiipesi korissa, ja Oz kiipesi hänen viereensä. Mutta juuri kun pallo alkoi nousta, Toto hyppäsi ulos. Dorothy hyppäsi hänen perässään, ja pallo lensi pois ilman häntä!

"Tule takaisin!" Dorothy huusi, mutta Oz heilutti tristi. Pallo katosi taivaalle, ja hän ei koskaan nähnyt häntä uudestaan.

Dorothy istui ja itki. "En koskaan mene kotiin."

Mutta Hyvä Noita Glinda, joka hallitsi etelää, kuuli hänen tarinansa ja tuli auttamaan.

"Hopeakengät voivat viedä sinut minne haluat," Glinda sanoi hymyillen.

"Todellako?" Dorothy huudahti.

"Lyö kantapäitä kolme kertaa yhteen ja sano minne haluat mennä."

Dorothy halasi Linnunpelätin, Tinasottilaan ja Aromaisen Leijonan hyvästi. Hän piti Totoa lujasti. Sitten hän lyö kantapäitä yhteen kolme kertaa ja sanoi: "Vie minut kotiin Täti Emmin ja Setä Henryn luokse!"

Tuuli kohisi. Maailma pyöri. Kun Dorothy avasi silmänsä, hän seisoi Kansasissa harmaalla preerillalla. Täti Em juoksi ulos.

"Dorothy! Missä olet ollut?"

Dorothy hymyili, katsoen alas hopeakenkiinsä—mutta ne olivat kadonneet! Vain hänen pienet asupaljaaljut olivat jäljellä.

"Olen ollut Ozin maassa," Dorothy sanoi, "mutta olen niin iloinen kotona."

Ja hän ei koskaan halunnut lähteä uudestaan.