Sammakkoprinssi

Olipa kerran kaunis linna ja sen puutarhassa kivinen kaivo. Siellä asui nuori prinsessa, joka rakasti leikkiä kultaisella pallollaan. Hän heitti palloa korkealle ja nappasi sen kiinni. Aurinko kimalteli pallon pinnalla kuin pieni tähti.

Eräänä päivänä pallo luiskahti prinsessan käsistä. Se putosi suoraan kaivoon. Plumps! Vesi roiskahti, ja pallo katosi syvyyksiin. Prinsessan silmiin nousi kyyneleet. "Voi ei, rakas palloni!" hän huudahti.

Silloin kuului hiljainen ääni: "Kvaak. Miksi itket, prinsessa?" Kaivon reunalle hypähti pieni, vihreä sammakko. Sen silmät kiilsivät ystävällisesti.

"Palloni putosi kaivoon, enkä saa sitä takaisin", prinsessa nyyhkytti.

"Voin auttaa", sammakko sanoi. "Mutta haluan olla ystäväsi. Saatan syödä samalta lautaselta, juoda samasta pikarista ja levätä pehmeällä tyynylläsi. Lupaatko?"

Prinsessa ajatteli vain palloaan. "Lupaan, lupaan!" hän sanoi nopeasti.

Sammakko sukelsi. Vesi liplatti ja kupli. Hetken kuluttua se nousi pintaan kultainen pallo suussaan. Prinsessa nappasi pallon ja juoksi iloisena pois. Sammakko huudahti perään: "Prinsessa, muista lupauksesi!" Mutta prinsessa oli jo kaukana.

Illalla salissa syötiin päivällistä. Kynttilät paloivat ja musiikki soi hiljaa. Yhtäkkiä ovelle koputettiin. Kop, kop. Ja kuului: "Kvaak, prinsessa, avaa ovi ystävällesi."

Kuningas kääntyi tyttärensä puoleen. "Kuka siellä on?"

Prinsessa punastui. "Se on sammakko, isä. Hän auttoi minua kaivolla, ja minä... minä lupasin olla hänen ystävänsä. Mutta juoksin pois."

Kuningas nyökkäsi lempeästi. "Lupaukset ovat tärkeitä. Jos joku auttaa sinua, pidä sanasi. Avaa ovi."

Prinsessa veti syvään henkeä ja avasi oven. Sammakko hypähti sisään, hiljaa ja siististi. Se katsoi prinsessaa ja hymyili sammakon hymyä.

"Tervetuloa", prinsessa sanoi ujosti. Hän nosti sammakon ruokapöydälle. He jakoi annoksensa. "Ole hyvä", prinsessa sanoi ja siirsi lautaseltaan pienen palan sammakolle. Sammakko oli kohtelias ja söi siististi. He puhelivat puutarhan linnuista, pilvien muodoista ja siitä, miltä sade kuulostaa kaivon kannella. Prinsessa alkoi hymyillä.

Kun oli nukkumaanmenon aika, sammakko kuiskasi: "Ystäväni, lupasit tyynyn pehmeyttä."

Prinsessa epäröi. Ajatus sammakosta tyynyllä tuntui kummalliselta. Hän katsoi isäänsä, joka nyökkäsi rohkaisevasti. Niinpä prinsessa levitti pienen silkkiliinan tyynyn viereen ja asetti siihen pehmeän pikkutyynyn. "Tässä on sinulle oma paikka. Turvallinen ja lämmin."

Sammakko huokaisi tyytyväisenä. "Kiitos, että pidät sanasi", se sanoi. Prinsessa nojautui lähemmäs ja kuiskasi: "Kiitos, että autoit minua." Hän antoi sammakon otsalle varovaisen hyvän yön pusun.

Samassa salin varjot väreilivät. Kuului hiljainen, heleä kilahdus, kuin kello kaukaa. Sammakon ympärillä leijui hopeinen hohde. Kun valo hiipui, silkkiliinalla ei enää ollut sammakkoa. Sen tilalla istui nuori prinssi, hämillinen mutta onnellinen.

"Taika on murtunut", prinssi sanoi. "Paha taika muutti minut sammakoksi. Vain ystävällisyys ja pidetty lupaus saattoivat vapauttaa minut. Kiitos, prinsessa."

Prinsessa hämmästyi, mutta hymy syttyi hänen kasvoilleen. "Minun olisi pitänyt pitää lupaukseni heti", hän sanoi. "Olen pahoillani, että juoksin pois."

Prinssi kumarsi. "Sinä palasit ja olit ystävällinen. Se riitti." Aamulla he kävelivät puutarhassa. He kuuntelivat lehtien kahinaa, kurkistivat kaivoon ja nauroivat yhdessä. Heistä tuli hyvät ystävät. He oppivat pitämään sanansa, pyytämään anteeksi ja auttamaan toisiaan.

Myöhemmin linnassa vietettiin suuret juhlat. Soihtuvalot loistivat ja tanssittiin pitkälle yöhön. Prinsessa ja prinssi seurasivat toistensa askeleita ja lupasivat olla ystäviä aina. Ja kun tuuli joskus kuiskasi kaivon kannella, se muistutti heitä siitä, että pienikin lupaus on suuri asia.

Ja niin he elivät onnellisina, taika sydämissään ja ystävyys matkassaan.