Rohkea Pieni Räätäli
Aurinkoisessa pienessä kaupungissa räätäli istui ikkunansa ääressä ompeleemalla siistejä, pieniä pistoja. Nainen kulki ohitse myydessään hiloa, ja makea tuoksu ajautti sisään. "Se on täydellistä leivälleni," räätäli sanoi ostaen pienen purkin. Hän levitti hillon paksulta, otti puren ja—summ, summ, summ—kärpäset tulivat parveilemaan jakamaan hänen välipalaansa.
"Hus!" hän huudahti heiluttaen kangasta. Läps! Hän nosti kankaan ja laski. "Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän! Seitsemän yhdellä iskulla!" hän huudahti yllättyneenä.
Hänen rintansa pullisti ylpeydestä. "Ihmisten pitäisi tietää mitä voin tehdä," hän päätti. Niinpä hän leikkasi kangaspalikan ja ompeli lihavat kirjaimet: SEITSEMÄN YHDELLÄ ISKULLA. Hän sitoi sen rintansa ympärille kuin vyön, pakkasi palan juustoa ja vanhan linnun, joka hänellä oli taskuverkossa, työnsi neulan ja langan korvansa taakse ja lähti etsimään onneaan.
Hän kiipesi mäkiä ja ylitti niittyjä kunnes tapasi jättiläisen lepäämässä lohkareella. Jättiläisen silmät osuivat räätälin vyöhön. "Mitä siinä sanotaan?" hän jyrisi.
"Seitsemän yhdellä iskulla," räätäli sanoi iloisesti.
Jättiläisen leuka putosi. "Seitsemän miestä?"
Räätäli vain hymyili eikä sanonut mitään. Jättiläinen halusi testata hänet. Hän poimi kiven ja puristi sitä kunnes pölyä putosi. "Voitko tehdä niin?"
"Helposti," räätäli sanoi. Hän veti esiin juustonsa, joka oli pehmeää ja märkää, ja puristi kunnes hera tippui hänen sormiensa välistä. "Näet? Puristin vettä kivestä." Jättiläinen rypisti otsaansa.
"Heitä tuo kivi kauas," jättiläinen sanoi, ja hän sinkosi yhden korkealle kallioiden yli. Räätäli otti pienen linnun taskustaan ja heitti sen ylöspäin. Lintu löi siipiään ja lensi pois näkyvistä. "Siinä," räätäli sanoi. "Omani meni kauemmas." Jättiläinen raapusti päätään.
"Kanna tämä suuri puu kanssani," jättiläinen sanoi luullen räätälin luovuttavan. He kaatoivat korkean puun. "Sinä otat oksat," jättiläinen käski.
"Mielelläni," räätäli sanoi. Hän kiipesi oksiin ja istui siellä. Jättiläinen nosti rungon, ja räätäli ratsasti mukana huutaen: "Jatka! Teet hyvin!" Hetken kuluttua jättiläinen haukkoi, ja räätäli hyppäsi alas kevyesti. "Olet vahva, ystäväni," hän sanoi. Jättiläisellä ei ollut enää testejä, mutta hän ei pitänyt siitä kuinka ovela tämä pieni mies oli.
Sinä yönä jättiläinen johti räätälin luolaan ja näytti hänelle valtavan sängyn. Räätäli arvasi olevansa vaarassa, joten sen sijaan että makaisi keskellä, hän käpertyi nurkkaan. Pimeässä jättiläinen heilautti rautatankoa ja murskasi sängyn kahtia. "Se päättää hänet," jättiläinen mutisi. Mutta aamulla räätäli venytteli ja haukotteli. "Mikä hyvä uni!" hän sanoi. Jättiläisen silmät laajenivat, ja hän juoksi ulos luolasta ja pois mäkien yli.
Räätäli käveli eteenpäin kunnes tuli suureen kaupunkiin. Uteliaat kaupunkilaiset luki vät hänen vyönsä ja kuiskivat: "Seitsemän yhdellä iskulla!" Pian kuningas kuuli. Hän ei pitänyt taisteluista ja ajatteli tämän rohkean miehen voivan olla hyödyllinen—mutta myös vähän pelottava. Hän kutsui räätälin linnaan.
"Tarvitsemme rohkean miehen," kuningas sanoi testaten häntä. "Kaksi jättiläistä vaivaa metsäämme. Jos voitat heidät, saat suuria rikkauksia, ja ehkä tyttäreni käden."
"Johda minut heidän luokseen," räätäli sanoi.
Hän löysi kaksi jättiläistä nukkumassa puun alla, heidän nuijansa heidän vieressään. Räätäli kiipesi oksiin yläpuolelle ja alkoi pudottaa pieniä kiviä. Tönks! Kivi osui yhden jättiläisen nenään. "Mitä teit sille?" jättiläinen huusi veljelleen.
"En tehnyt mitään!" toinen sanoi. Räätäli pudotti toisen kiven. Läps! Jättiläiset hyppäsivät ylös, tarttuivat nuijiinsa ja alkoivat riidellä yhä kovempaa ja kovempaa kunnes riitely muuttui taisteluksi. He heiluttivat ja tömäyttivät ja karjuivat ravistellen metsää. Viimein molemmat kaatuivat maahan, liian pahoin hakattuja noustakseen. Räätäli liukui alas, virnisti ja meni takaisin linnaan.
"Jättiläisenne eivät vaivaa ketään enää," hän kertoi kuninkaalle. "Lähetä miehiä jos tarvitset todisteita." Kuninkaan metsästäjät menivät metsään ja löysivät sen kuten räätäli sanoi. Kuningas oli hämmästynyt—mutta hän toivoi silti voivansa lähettää tämän vaarallisen pienen sankarin kauas.
"Yksi tehtävä lisää," kuningas sanoi. "Vangitse villi yksisarvinen, joka tuhoaa peltoamme."
"Mielelläni," räätäli sanoi.
Hän käveli metsään ja pian yksisarvinen pauhasi häntä kohti, sen sarvi kimaltelee. "Hiljaa nyt," räätäli mutisi astuen vankan puun taakse. Yksisarvinen hyökkäsi. Viimeisellä sydämenlyönnillä räätäli hyppäsi sivuun. Krak! Sarvi upposi niin syvään runkoon, ettei yksisarvinen voinut vetää sitä irti. Räätäli sitoi vahvan köyden sen kaulan ympäri, vääsi sarven irti kirvseellään ja johti ylpeän olennon takaisin kuin maanviljelijä johtaisi lehmää.
"Erittäin hyvä," kuningas sanoi piilottaen huolensa. "Viimeinen tehtävä: vangitse villi villisian, joka on peloittanut kaikki metsämiehemme."
Räätäli otti pienen köyden ja meni suoraan metsäkappeliin. Hän jätti oven auki ja odotti. Pian villisian ryntäsi pensaista, syöksyhampaat pitkät ja terävät. Räätäli huusi: "Täällä olen!" ja hyppäsi sivuikkunan läpi. Vihainen villisian jahtasi ääntä, ryntäsi kappeliin—ja räätäli juoksi ympäri ovelle ja paiskasi sen kiinni. "Nyt sain sinut turvaan," hän sanoi. Hän vilkutti kuninkaanmetsästäjille viedäkseen villisian pois.
Lupaus on lupaus. Kuningas antoi räätälille prinsessan käden ja suuret häät pidettiin. Ihmiset hurrasivat: "Hurra rohkealle pienelle räätälille! Seitsemän yhdellä iskulla!" Prinsessa käytti kirkkaiden kukkien kruunua ja katsoi uutta aviomiestään uteliailla silmillä.
Mutta muutama yö myöhemmin hän kuuli hänen puhuvan unissaan. "Mittaa kahdesti, leikkaa kerran," hän mutisi, aivan kuin räätäli.
"Ahaa!" prinsessa ajatteli. "Hän on vain räätäli!" Hän kertoi isälleen. Kuningas, yhä levoton vyöstä ja tarinoista, kuisisi: "Tänä yönä lähetämme sotilaat viemään hänet pois."
Räätäli, nopea kuin aina, kuuli jokaisen sanan. Sinä yönä hän makasi ja teeskenteli nukkuvansa. Kun sotilaat hiipivät huoneeseen, räätäli puhui ääneen "unissaan."
"Poika," hän mutisi, "tee takki siistiksi. Tapoin seitsemän yhdellä iskulla, voitin kaksi jättiläistä, vangitsin yksisarvisen, ansaitsin villisian—pitäisikö minun pelätä miehiä oveni takana?"
Sotilaat tuijottivat toisiaan, muuttuivat kalpeiksi ja pakenivat käytävää pitkin. Kukaan ei uskaltanut vaivata räätäliä uudestaan. Prinsessa piti salaisuutensa itsellään, ja ajan myötä hän kasvoi ylpeäksi oveast, iloisesta aviomiestään.
Niinpä räätäli asui mukavasti, käyttäen järkeään hyvään ja rohkeuttaan auttamaan kansaansa. Ja aina kun joku kysyi kuinka niin pieni mies teki niin suuria asioita, hän hymyili ja koputti vyötään. "Seitsemän yhdellä iskulla!" hän sanoisi—ja kaikki tunsivat olonsa vähän rohkeammaksi.
