Rehellinen potku

Oli kirkas lauantai Puiston kentällä. Ruoho oli lyhyttä ja kutittavaa. Sateenkaarirak­etit venyttelivät punaisissa paidoissa keltaisilla tähdillä. Vanhemmat hurrasivat ja vilkuttivat. Pieni koira vääntelehti talutushihnassa.

Maya oli nopein raketti. Hänellä oli nopeat jalat ja virne, joka kasvoi kun hän juoksi. Jun rakasti syöttää. Nia nauroi ja piti palloa lähellä, kuin se olisi ystävä. Theo vartioille maalia pitkillä käsillä. Valmentaja Lila taputti ja sanoi: "Jalat, sydän, hauskaa!"

Valkoisten viivojen poikki seisoi­vat Vihreät tiikerit raidallisessa vihreässä. Heidän kapteeni­nsa Omar pomppii varpaillaan. Erotuomari Sam puhalsi hopeista pilliä. Tviiiit! "Peli päälle!" hän huusi.

Pallo rullasi Mayalle. Tap tap, kuljetus, heilahdus. Jun huusi: "Olen vapaa!" Maya syötti. Nia pysäytti. Raketit liikkuivat kuin punainen nauha. He saavuttivat maalin. Maya potkaisi—töm! Pallo lensi.

Sitten—bups!—se harjasi hänen kättään kun hän kaatui. Pallo rullasi verkkoon.

Kaikki hurrasivat. "Maali!" Theo huusi. Mayan posket tuntuivat lämpimiltä. Hän katsoi kättään. Hän tiesi säännön. "Käytämme jalkoja, emme käsiä." Hänen vatsansa tuntui väänteleh­tivältä. Hän katsoi valmentaja Lilaa. Valmentajan silmät olivat vakaat ja ystävälliset.

Maya nousi. Hän käveli erotuomari Samin luo. Hänen äänensä oli pieni mutta selkeä. "Se kosketti kättäni", hän sanoi.

Kenttä hilj­eni. Erotuomari Sam nyökkäsi. "Kiitos kun kerroit minulle", hän sanoi. Hän osoitti kädellään. "Ei maalia. Vapari Vihreille tiikereille."

Jotkut ihmiset menivät "Ohhh." Omar, Tiikeri­kapteeni, hymyili Mayalle. "Se oli reilua", hän sanoi. Valmentaja Lila antoi Mayalle ylävitoset. "Rohkea peli", hän sanoi. Jun taputti hänen olkaansa. "Meil­lä on sinua", hän kuiskasi.

Peli alkoi taas. Raketit syöttivät ja syöttivät. "Jalat, sydän, hauskaa!" valmentaja Lila huusi. Maya tunsi väänteleh­tivän tunteen kellun pois. Hänen askeleensa tuntuivat kevyemmiltä, kuin kuplat.

Omar kuljetti nopeasti. Theo sukeltsi ja torjui. Nia varasti pallon kikattaen. Jun teki pehmeän, fiksun syötön. "Maya!" hän huusi.

Maya juoksi, mutta tällä kertaa hän katsoi jalkojaan. Tap tap. Hän etsi Niaa. "Tässä!" Nia sanoi. Maya lähetti pallon rullaten hänelle kuin lahjan.

Nia potkaisi—töm! Pallo kaartui maalivahtia ohi ja suuteli verkon. "Maali!" huusivat kaikki. Tulos oli 1–1 nyt. Molemmat joukkueet taputtivat kauniille laukaukselle.

Aikaa ei ollut paljon jäljellä. Aurinko teki pieniä timantteja ruoholle. Raketit ja Tiikerit puhkuivat ja hymyilivät. Se tuntui kuin hyvä kilpailu.

Erotuomari Sam kohotti sormensa. "Yksi minuutti!" hän huusi. Omar kuljetti, Jun torjui. Pallo ponnahti Mayalle. Hän saattoi laukaista. Hän saattoi olla sankari.

Hän kohotti päätään. Hän näki Theon heiluttavan takaa, ja Nian vapaana sivulla. Maya virnisti. "Joukkue!" hän sanoi itselleen. Hän syötti Nialle, ja Nia viiletti sen Junille.

Jun veti syvään henkeä ja potkaisi. Pallo töytäsi tolppaa—bonk!—ja rullasi viivaa pitkin. Se ei mennyt sisään. Pilli soi. Tviiiit!

Peli oli tasapeli. 1–1. Joukkueet linjautuivat ja läimäisi­vät käsiä. "Hyvä peli!" "Hyvä peli!" Omar törmäytti rystyset Mayan kanssa. "Rehellinen peli", hän sanoi. Maya törmäytti rystyset takaisin. "Kiitos", hän sanoi.

Varjoisan puun alla valmentaja Lila jakoi appelsiini­siivuja. Mehua tippui ja kaikki nauroivat. "Tänään oli suosikkini", Theo sanoi. "Minunkin", Jun sanoi. Nia nyökkäsi. "Tuo syöttö oli täydellinen, Maya."

Maya puri ja maistoi auringonpaisteen. Sisällä hän tunsi olonsa rauhalliseksi ja kevyeksi. Hänen rehelliset sanansa olivat olleet kuin hyvä potku—suora ja tosi. Hän katsoi joukkuettaan. Hänen virneet­nsä kasvoi yhtä leveäksi kuin kenttä.

Ja kun he pakkas­ivat, Raketit alkoivat uuden hurrauksen. "Jalat!" huusi valmentaja Lila. "Sydän!" huusi joukkue. "Reilu!" he kaikki lauloivat yhdessä. Se kuulosti jalkapallolta. Se kuulosti heiltä.