Rehellinen maali

Kirkkaana lauantaina Päivänkakkara­lohikäärmet linjautuivat vihreälle, nurmikent­älle. Liituv­iivat olivat tuoreet ja valkoiset. Oranssit kartiot seisoi­vat kuin pienet vuoret. Tennari­t vinkuivat. Ystävällinen koira nimeltä Nuudeli heilutti häntäänsä aidan luona.

Lina kiristi kirkkaan vihreät kengännauhat. Hän oli pieni ja nopea. Max veti pilkullisia maalivahtikäsineitä. Priyan letit pomppivat, kun hän hyppäsi. Omarilla oli oranssi kapteenin nauha ja hän hymyili kaikille. Valmentaja Rosa puhalsi pilliään ja kallisti lippalaakki­aan.

"Syötämme, jaamme, välitämme", sanoi valmentaja Rosa.

"Pelaamme reilusti!" joukkue huusi takaisin, naputtaen kengät yhteen.

He kättelivät Sinisiä mehiläisiä, joukkuetta raidallisissa sinis­sä paidoissa. "Onnea", sanoi pitkä pelaaja nimeltä Jade.

"Pitäkää hauskaa", Lina vastasi, ja hänen vatsansa lepatti iloisista jännityksistä.

Peli alkoi potkulla ja hurrauksella. Saappaat jyskytti­vät palloa. Ruoho tuoksui makealta. Priya viiletti sivua pitkin kuin nopea leija. Hän syötti Linalle. Lina kuljetti, tap-tap, tap-tap, ohi kahden kiireisen Mehiläisen.

"Mene, Lina!" huusi Omar.

Lina juoksi maalia kohti. Pallo pomppii korkealle. Lina kurkotti jalallaan, mutta pallo ponnahti ylös ja harjasi hänen sormiaan—vain pieni töytsy. Se putosi hänen jalkaansa, ja hän potkaisi. Omar napautti pallon verkkoon.

"Maali!" kaikki huusivat. Päivänkakkara­lohikäärmet tanssivat. Max teki kärrynpyörän. Nuudeli haukkui. Valmentaja Rosa puhalsi pilliään ja osoitti keskusympyrää.

Mutta Lina tuijotti käsiään. Hän tunsi pistävän tunteen rinnassaan. Hänen sormensa muistivat pehmeän, pienen naputuksen.

Hän katsoi hurraavaa yleisöä. Hän katsoi Omaria, joka jo antoi hänelle ylävitoset. Hänen sydämensä meni töm-töm. Lina veti henkeä.

Hän käveli valmentaja Rosan luo ja kiskaisi hänen hihastaan. "Valmentaja", Lina sanoi, hänen äänensä pieni mutta vakaa, "pallo kosketti kättäni ennen maalia. Se oli vahinko."

Valmentaja Rosa polvistui, jotta hänen silmänsä olivat Linan tasolla. "Kiitos kun kerroit minulle", hän sanoi lempeästi. "Jalkapallossa se tarkoittaa ei maalia. Vapari Sinisille mehiläisille."

Kenttä hiljeni hetkeksi. Linan posket tuntuivat lämpimiltä. Sitten Max laittoi pilkullisen kätensä hänen olalleen. "Hyvä päätös, Lina", hän sanoi.

Priya virnisti. "Saamme toisen. Pelataan!"

Omar antoi Linalle peukalon ylös. "Olen ylpeä sinusta."

Jade Sinisistä mehiläisistä ravasi luo ja ojensi nyrkin. "Se oli rohkeaa. Nyrkkitervehdys?"

Lina törmäytti nyrkit ja tunsi pistävän tunteen kellun pois kuin pieni pilvi. Hänen rintansa tuntui kevyeltä, ikään kuin joku avannut ikkunan ja päästänyt auringonpaisteen sisään.

Peli rullasi eteenpäin. Mehiläiset viiletti­vät ja surinat. Jade otti voimakkaan laukauksen, mutta Max nappasi sen pehmeällä töminällä. "Hieno torjunta!" huusi valmentaja Rosa.

Priya hurahti sivua pitkin taas. Hän syötti Linalle, joka syötti Omarille. Pallo zuumasi juuri ohi.

Myöhemmin pallo luikahtui lähelle viivaa. Oli vaikea nähdä, kuka kosketti sitä viimeksi. Erotuomarin pilli pysyi hiljaa. Jade kohotti kätensä. "Siniset mehiläiset koskivat sitä viimeksi", hän huusi. "Heidän sisäänheitto­nsa."

Valmentaja Rosa nyökkäsi. "Sisäänheitto Lohikäärmeille."

Lina katsoi Jadea ja hymyili. Jade hymyili takaisin. Peli tuntui ystävälliseltä ja vahvalta, kuin hyvä kädenpuristus.

Vain muutamalla minuutilla jäljellä Priya heitti pallon Linalle. Lina pysäytti sen jalallaan. Hän katsoi ylös. Omar oli vapaa. Hän syötti. Omar potkaisi, ja pallo luisui verkon nurkkaan—ei käsiä, ei töysyjä, vain puhdasta ja selkeää.

"Maali!" hurrasivat kaikki, molemmat joukkueet nyökäten. Siniset mehiläiset vastasivat nopealla omalla maalilla, ja peli päättyi 1–1.

Molemmat joukkueet lysähti­vät viileälle ruoholle, hengittäen raskaasti, virnistäen leveästi. Valmentaja Rosa jakoi ympäri appelsiinisiivuja, jotka tippuivat makeaa mehua heidän sormilleen.

"Se oli hauskaa", Priya sanoi.

"Se oli rehellistä", Max lisäsi, heittäen appelsiininkuoren roskakoriin.

Valmentaja Rosa katsoi Linaa. "Miltä sinusta tuntuu?"

Lina väänsi varpaitaan kirkkaanvihreissä nauhoissaan. "Tunnen kuin olisin ottanut kiven pois kengästäni", hän sanoi. "Parempi."

Jade heilutti, kun Siniset mehiläiset pakkaavat. "Nähdään seuraavassa pelissä!"

"Nähdään!" Päivänkakkara­lohikäärmet huusivat. Lina heilutti takaisin, hänen kätensä kevyt kuin lehti. Kenttä välkähti auringossa, ja liituv­iivat näyttivät erityisen kirkkaalta. He olivat pelanneet kovaa. He olivat pelanneet reilusti. Ja se tuntui kuin voitto.