Rapunzel

Kauan sitten kaupungin laidalla asui puutarhuri ja hänen vaimonsa. Heidän kotinsa ikkunasta näkyi korkean muurin takana salainen puutarha, jossa kasvoi taikayrttejä, vihreitä ja tuoksuvia. Vaimo sairastui ja kaipasi hartaasti yhtä noista yrteistä. Kun puutarhuri yön varjoissa poimi lehden maistaakseen vaimolleen, puutarhan omistaja, vanha noita, ilmestyi hänen eteensä. “Olet ottanut minun yrttini,” noita sanoi. “Säästän sinut, jos annat minulle vauvan, joka pian syntyy.” Raskain sydämin pariskunta suostui, ja kun lapsi syntyi, noita antoi hänelle nimen Rapunzel, taikayrtin mukaan.

Noita vei Rapunzelin syvälle metsään, torniin, jossa ei ollut ovea eikä portaita, vain kapea ikkuna korkealla. Rapunzel kasvoi lempeäksi ja taitavaksi. Hänen hiuksensa olivat pitkät ja kultaiset kuin aurinkoinen joki. Kun noita halusi sisään, hän huusi: “Rapunzel, Rapunzel, laske alas hiuksesi!” Silloin Rapunzel solmi hiuksensa paksuksi palmikoksi ja laski sen alas kuin köyden, ja noita kiipesi kevyesti ylös.

Eräänä iltana metsän halki ratsasti nuori prinssi. Hän pysähtyi hämärään, sillä tornista kantautui laulua, kirkasta ja kaunista kuin kevätvesi. Prinssi etsi tornin ovea, mutta löysi vain seinää ja sammalia. Seuraavana päivänä hän palasi ja piiloutui puiden suojaan. Hän näki noidan saapuvan ja kuuli sananparren. Kun noita oli mennyt, prinssi astui esiin, sydän jyskyttäen. Hän huusi: “Rapunzel, Rapunzel, laske alas hiuksesi!” Kultainen palmikko laskeutui, pehmeä ja lämmin, ja prinssi kiipesi ylös.

Rapunzel säikähti, mutta prinssi kumarsi kohteliaasti. “Laulusi johdatti minut,” hän sanoi. “En ole noita, vain matkailija, joka haluaa nähdä maailman kanssasi.” He puhuivat pitkään, kuin vanhat ystävät. Prinssi kertoi metsän poluista, markkinoiden hulinasta ja järvenselän hopeasta. Rapunzel kertoi tornin hiljaisuudesta, linnuista ja tarinoista, joita hän punoi mielessään. Ennen lähtöä prinssi kysyi: “Haluaisitko joskus nähdä kaiken omin silmin?” Rapunzel nyökkäsi. “Mutta miten?” Prinssi mietti. “Punon sinulle vapautuksen: tuon joka päivä silkkilankaa. Kudo niistä portaikko, askel askeleelta.”

He tapasivat salaa monta kertaa. Silkkisäikeistä kasvoi kevyt tikapuu, ja samalla kasvoi heidän toivonsa. Mutta eräänä päivänä noita huomasi, että Rapunzelin poskilla hehkui uusi onni, ja että huoneen nurkkaan oli kätketty kimmeltävää silkkiä. Raivossaan noita leikkasi Rapunzelin palmikon poikki ja vei tytön kauas pohjoiseen, pieneen mökkiin syvälle erämaahan. “Siellä opit tulemaan toimeen itse,” noita sanoi, ja jätti hänet metsän kuiskeeseen.

Illan tullen noita palasi torniin, kiinnitti katkaistun palmikon ikkunan koukkuun ja odotti. Prinssi saapui, huusi tutun kutsun ja kiipesi. Hänen sydämensä putosi, kun ikkunassa seisoi noita. “Rapunzel on poissa, ja sinä et löydä häntä,” noita sähähti. Prinssi säikähti niin, että horjahti ja putosi tornin juurella kasvavaan orjantappurattiheikköön. Piikit raapiivat hänen silmiään, ja maailma pimeni.

Sokea prinssi harhaili metsässä pitkään. Hän kuunteli puroja, antoi tuulen johdattaa ja soitti huilua, jonka oli veistänyt taskupuukolla. Huilu lauloi samaa säveltä, jonka hän oli kuullut tornista. Vihdoin, kaukana erämaassa, joku vastasi samalla laululla. Prinssi seurasi ääntä kuin majakkaa ja löysi pienen mökin, jonka portailla Rapunzel kutoi villaa. He syöksyivät toistensa syliin, ja ilon kyyneleet kuivuivat hymyyn. Kun kyyneleet putosivat prinssin silmille, niissä oli ihmeellinen voima: valo palasi, kuin aurinko olisi noussut kahdesti.

Yhdessä he palasivat ihmisasumuksiin, kulkien reittejä, joita Rapunzel oli oppinut erämaassa. He löysivät prinssin perheen, joka otti Rapunzelin avosylin vastaan. Myöhemmin he kävivät myös puutarhurin talon luona; vanhojen vanhempien silmiin syttyi toivo ja kiitollisuus, kun he kuulivat tyttärensä tarinan. Noita katosi metsien syvyyksiin, sinne missä tuuli puhuu vain puille.

Rapunzel ei asunut enää tornissa. Hän rakensi elämän, jossa ovet ja ikkunat avautuivat ulos maailmaan. Ja kun joskus tuuli tarttui hänen hiuksiinsa, se muistutti: vapaus kasvaa säie säikeeltä, rohkeudesta ja toivosta punottuna.