Lämpimän sateen jälkeen metsä kimalteli. Pisarat roikkuivat kuin pienet helmet ruohossa. Randi Kettu seisoi kivellä nenänsä korkealla. Hänen turkkinsa oli punainen kuin puolukat. Hänen silmänsä loistivat.

"Katsokaa!" hän huusi. Korkealla aukion yläpuolella kaartui sateenkaari. Se näytti aivan kuin värien silta.

Mira Myyrä pilkisti pehmeästä hiekkakasasta. Hän räpäytteli valoa ja harjasi likaa nenästään. Hänen vieressään tallusteli Bobo Karhunpentu ympäriinsä. Hän oli pyöreä ja pehmeä ja tuoksui mustikkapensaalta.

"Mistä se alkaa?" kysyi Bobo ja osoitti tassullaan.

"Me löydämme lopun!" sanoi Randi. "Me seuraamme värejä."

He pakkasivat pienen kaarnakorin täyteen mustikoita ja palan hunajakakkua. "Jos me nälkäistymme", sanoi Bobo ja hymyili tahmeasti jo pelkästään hunajaa ajatellessaan.

He juoksivat pehmeän sammaleen yli. Pienet sammakot hyppivät pois kuin vihreät pisteet. Perhonen tanssi ilmassa. Sateenkaari osoitti kauemmaksi, valkoisten koivujen taakse.

Pian he tulivat puroon, joka loiskui ja nauroi. Vesi kimalteli niin, että se kutitti silmissä.

"Miten me pääsemme yli?" ihmetteli Mira ja silitti kaivukynsillään kiveä.

Randi katsoi ympärilleen. "Kepit!" hän sanoi. He asettivat kepit sillaksi. Bobo astui ensin.

"Yksi, kaksi, loiskis!" Bobo liukastui yhdellä tassulla. Vesi tuntui kylmältä jalan ympärillä ja hän kikatti. "Se oli vain pieni loiskis", hän sanoi. Mira otti hänen tassunsa. Yhdessä he pääsivät yli.

Puron toisella puolella Siri Etana kiipesi hitaasti kiiltävän kiven yli. Hän jätti hopeaisen juovan taakseen.

"Sateenkaari asuu pisaroissa", sanoi Siri pehmeällä äänellä. "Seurataan sitä, mikä kimaltaa."

"Kiitos, Siri", sanoi Randi ja kumartui niin, että hänen nenänsä melkein kosketti etanankuorta.

He seurasivat kimaltelua. He hyppivät tuppaalta tupalle pienen suon yli. "Suo parkour!" huusi Bobo ja nauroi. Miran pienet jalat vipelsivät nopeasti, nopeasti. Randi oli kevyt kuin lehti.

Mutta sateenkaari näytti liikkuvan koko ajan. Kun he tulivat lähelle, se oli hiipinyt kauemmas.

"Se leikkii meidän kanssa", sanoi Mira ja nauroi vatsassaan.

Sitten Nisse Näärä lensi ohi ja laskeutui oksalle. Hänen sininen siipihöyhenensä välähti.

"Etsikää, mihin aurinko heijastuu", räkytteli Nisse. "Siellä värit leikkivät parhaiten."

He kiipesivät sileälle kalliohyllylle. Siellä makasi iso lätäkkö, kiiltävä kuin peili. Aurinko pilkisti pilvien välistä. Yhtäkkiä värit sukelsivat alas lätäkköön. Punainen, keltainen, vihreä, sininen. Sateenkaari muuttui kahdeksi; toinen taivaalla, toinen vedessä.

"Voi!" sanoivat kaikki kolme yhdessä.

Randi kasti tassunsa. Aaltoilut juoksivat pinnan yli. Värit tanssivat.

"Me voimme tehdä oman sateenkaaripolkumme!" sanoi Randi. Hän laittoi keltaisen koivunlehden reunalle. Mira löysi palan pehmeää, vihreää sammalta. Bobo laittoi sinne punaisen pihlajanmarjatertun, joka näytti pieniltä lampuille.

Nisse Näärä syöksyi alas ja pudotti sinisen höyhenen. "Siniselle", hän räkytteli ylpeästi.

"Ja tässä on jotain hopeista", sanoi Mira ja osoitti Sirin jättämää pientä jälkeä, joka kimalteli auringossa. He nauroivat ja laittoivat sileän harmaan kiven, joka näytti vastaleivotulta sämpylältä ilman rusinoita.

He istuivat lätäkön vieressä ja söivät mustikoita. Heidän sormensa muuttuivat violeteiksi. Randi maalasi pisteitä Bobon nenälle mehuilla. Bobo nauroi niin, että hänen vatsansa pomppi.

Pilvi liukui auringon eteen. Iso sateenkaari haalistui ja heilutti hyvästit. Lätäkössä värit muuttuivat heikommiksi.

"Meneekö se kotiin nyt?" kysyi Bobo hiljaa.

"Se ei mene kauas", sanoi Randi ja katsoi heidän sateenkaaripolkua. "Se on täällä myös. Asioissa. Pisaroissa. Meissä, kun leikimme."

Mira tönäisi hellästi sinistä höyhentä. "Me jätämme tämän kaiken tänne, jotta muut voivat nähdä", hän sanoi. "Polku, joka ilahduttaa."

He keräsivät lisää asioita: valkoisen höyhenen, ruskean kävyn, joka tuoksui männyltä, oranssin sienilakin, jota he vain katsoivat. He laittoivat ne järjestykseen, kuin sateenkaaren rivi.

Kun aurinko tuli takaisin, koko polku hehkui. Pieni jänis pysähtyi ja heilutteli korviaan. Kaksi pientä muurahaista käveli rivissä harmaan kiven yli ikään kuin se olisi silta.

Randi hymyili ja venytteli häntäänsä. "Huomenna me seuraamme värejä taas", hän sanoi.

"Minä myös!" sanoi Bobo.

"Ja minä!" sanoi Mira.

Metsä tuoksui raikkaalta ja uudelta. Pisarat ruohossa räpyttelivät ikään kuin ne tiesivät jotain. Randi juoksi kierroksen, nopeasti ja iloisesti, ja kaikki heidän ympärillään tuntui aarteelta, joka ei koskaan loppuisi.