Prinsessa Ruusunen

Olipa kerran kuningas ja kuningatar, jotka toivoivat lasta. Eräänä iltana toive toteutui, ja syntyi pieni prinsessa. Hän sai nimen Ruusunen, koska hänen poskensa hehkuivat kuin ruusun terälehdet.

Kuningas ja kuningatar pitivät suuret juhlat. He kutsuivat kaikki haltijattaret, pienet taian tekemisen mestarit, antamaan lahjoja. Yksi antoi Ruususelle lempeyden. Toinen antoi kauniin laulun. Kolmas antoi rohkean mielen. Haltijattaria oli monta, ja jokainen toivoi hyvää.

Mutta yksi haltijatar jäi kutsumatta. Hän oli vihainen. Hän ilmestyi juhliin tuulenvireen mukana ja sanoi: "Kun prinsessa täyttää viisitoista, hän pistää sormensa värttinään ja nukahtaa pitkään, pitkään uneen!" Kaikki säikähtivät.

Viimeinen hyvä haltijatar ei ollut vielä lausunut lahjaansa. Hän ei voinut poistaa koko taikaa, mutta hän pystyi muuttamaan sitä. "Prinsessa ei kuole", hän sanoi, "hän vain nukkuu, ja koko linna nukkuu hänen kanssaan. Aika kulkee eteenpäin, ja aikanaan taika murtuu."

Kuningas käski viedä pois kaikki rukkien värttinät valtakunnasta. Ruusunen kasvoi iloiseksi ja uteliaaksi. Hän juoksi puutarhassa, kuunteli lintujen lauluja ja oppi tervehtimään kohteliaasti kaikkia.

Eräänä päivänä, juuri viisitoistavuotiaana, Ruusunen kulki yksin vanhaan torniin. Portaat olivat kapeat ja kiemuraiset. Ylhäällä huoneessa istui lempeännäköinen mummo rukin ääressä. Rukki hyrräsi pehmeästi.

"Mitä sinä teet?" Ruusunen kysyi.

"Kehrään villaa langaksi", mummo vastasi. "Haluatko kokeilla?"

Ruusunen ojensi sormeaan. Hän kosketti värttinää, ja pikkuisen, aivan pikkuisen, se pisti. Samassa hän haukotteli. Silmät painuivat kiinni. Ruusunen nukahti pehmeälle vuoteelle, joka oli huoneessa valmiina kuin kukkaa varten.

Samalla hetkellä nukahti koko linna: kuningas tuolilleen, kuningatar hymy huulillaan, kokit, koirat ja kissat. Tuuli hiljeni. Pihan ympärille kasvoi korkea pensasaita, täynnä teräviä piikkejä ja punaisia ruusuja.

Vuosia kului. Satoja kesiä ja talvia. Ihmiset kertoivat tarinaa nukkuvasta prinsessasta, jota vahtivat ruusut ja piikit. Monet yrittivät kulkea pensasaidan läpi, mutta tie oli liian tiheä.

Eräänä päivänä ystävällinen prinssi kuuli tarinan. Hänellä oli rauhallinen sydän ja uteliaat silmät. Kun hän tuli linnan luo, piikit väistyivät kuin ovena. Piikit muuttuivat ruusuiksi, ja ruusut kuiskivat: "Tervetuloa."

Prinssi käveli hiljaa salien läpi. Kaikki nukkuivat. Hän löysi tornin huoneen. Siellä Ruusunen lepäsi, kauniina ja rauhallisena kuin kevät aamu. Prinssi kuiskasi: "Aika herätä." Hän kumartui ja antoi hellän suukon prinsessan otsalle.

Taika suli kuin jää auringossa. Ruusunen avasi silmänsä ja hymyili. Samassa heräsivät myös kuningas, kuningatar ja koko linna. Kello löi pitkän tauon jälkeen, uunit lämmittivät, linnut aloittivat laulun.

Linnaan tuli juhla. Ruusunen ja prinssi juttelivat pitkään. He kävelivät puutarhassa, missä ruusut kukkivat entistä kauniimpina. He ystävystyivät, oppivat toisiltaan ja päättivät pysyä yhdessä.

Koko valtakunta iloitsi. Ja niin he elivät onnellisina, päivä kerrallaan, ja muistivat, että lempeys ja aika voivat voittaa kovatkin taikat.