Prinsessa ja herne

Olipa kerran pieni valtakunta, jossa asui nuori prinssi. Hänellä oli lämmin sydän ja utelias mieli. Prinssi toivoi löytävänsä oikean prinsessan – sellaisen, joka olisi rehellinen, lempeä ja rohkea olemaan oma itsensä. Hän tapasi monia hienoja ihmisiä, mutta ei ollut varma, kuka oli todella prinsessa sydämeltään.

Eräänä iltana nousi myrsky. Tuuli ulvoi, sade ropisi ja ukkonen jyrisi. Linnojen portille koputettiin. Oven takana seisoi nuori tyttö, märkä sadeviitta harteillaan ja hiukset valuen vettä. Hän niiasi kohteliaasti. "Olen prinsessa. Tie on poikki, ja etsin yösijaa," hän sanoi hiljaa.

Kuningatar oli viisas ja ystävällinen. Hän kutsui tytön sisään, antoi pyyhkeen, kuivaa vaatetta ja höyryävää keittoa. Prinssi hymyili ja toi pehmeät villasukat. Kaikki kohtelivat vierasta lämpimästi, sillä märkä myrsky-yö ei ollut kenenkään ystävä.

Kuningatar kuitenkin mietti. Hän ei katsonut sadeviittaa eikä mutaa. Hän halusi tietää, oliko tyttö todella prinsessa sydämeltään. "Saanhan tehdä pienen, hassun kokeen? Se ei satu," kuningatar kysyi lempeästi. Tyttö nyökkäsi ja hymyili: "Saat."

Kuningatar haki pienen, vihreän herneen. Hän asetti herneen sängyn pohjalle. Sen päälle nostettiin monta patjaa ja monta paksua untuvapeitettä, niin että sängystä tuli melkein tornin korkuinen. Se näytti pehmeältä kuin pilvi ja turvalliselta kuin syli.

Yö kului. Myrsky tyyntyi, mutta tyttö pyöri ja kääntyi. Sängyssä jokin tuikkasi ja tökki, kuin pieni kivi kengässä. Tyttö huokaisi, peitteli itseään paremmin ja yritti nukkua, mutta jokin pieni asia tuntui silti.

Aamulla aurinko kurkisti esiin ja linnunlaulu herätti koko linnan. Kuningatar ja prinssi kysyivät: "Miten nukuit, hyvä vieraamme?" Tyttö hymyili ujosti. "Kiitos kaikesta. Sänky oli kaunis ja peitteet ihanan pehmeitä. Mutta jokin pieni asia painoi, enkä oikein saanut unta. Ihan kuin sängyn alla olisi ollut... herne."

Kuningatar ja prinssi katsoivat toisiaan, ja heidän silmänsä loistivat. Kuningatar taputti käsiään. "Vain oikea prinsessa voi tuntea pienen herneen kaikkien patjojen alta. Sinulla on herkkä iho ja herkkä sydän, joka huomaa pienetkin asiat. Se on aarre."

Prinssi hymyili leveästi. Hän ei iloinnut vain kokeesta, vaan siitä, että tyttö oli rehellinen ja lempeä. Päivien aikana he juttelivat, nauroivat ja kävelivät puutarhassa. He kuulivat toistensa toiveet ja unelmat. He auttoivat linnan väkeä ja innostuivat samoista asioista.

Kun he oppivat tuntemaan toisensa paremmin, he päättivät pitää iloiset juhlat. Koko valtakunta tanssi, ja liput liehuivat. Prinssi ja prinsessa lupasivat kuunnella toisiaan aina – myös silloin, kun jokin pieni asia tuntuu tärkeältä.

Entä se herne? Se laitettiin lasipurkkiin linnan pieneen museoon muistoksi. Kyltissä luki: "Muista: pieni asia voi kertoa isosta asiasta." Ja jos et usko, voit mennä katsomaan itse, jos herne on yhä siellä.