Pohjantuuli ja Aurinko

Korkealla kirkkaansinisellä taivaalla Pohjantuuli ja Aurinko puhuivat. He olivat vanhoja naapureita. Joskus he olivat ystävällisiä. Joskus he pitivät kerskailla.

"Olen vahvin," puhahti Pohjantuuli. Hän puhalsi kylmiä poskiaan.

"Olen vahvempi," Aurinko sanoi lämpimällä hymyllä. Hänen kultainen valonsa hehkui pehmeästi.

He katsoivat alas ja näkivät matkustajan kävelevän tiellä. Matkustajalla oli suuri, lämmin viitta. Se kietoi hänen ympärilleen kuin peitto.

"Pidetään koe," Aurinko sanoi. "Kuka tahansa voi saada matkustajan riisumaan viittansa, on vahvin."

"Ha! Helppoa," Pohjantuuli karjui. "Minä menen ensin."

Pohjantuuli keräsi syvän hengityksen. Hän puhalsi ja puhalsi. Huuuu! Puut taipuivat. Lehdet tanssivat ilmassa. Pöly pyöri tien ympärillä.

Matkustaja vapisi. "Brrr!" hän sanoi. Hän veti viittansa tiukasti olkapäihinsä. Hän piti reunoja lähellä leukaansa.

Pohjantuuli puhalsi lujempaa. HUUSH! Hän lähetti villin puuskan tiellä. Matkustajan hattu melkein lensi pois. Matkustaja tarttui siihen ja piti kiinni. Hän kääri viittansa vielä tiukemmin ja sitoi sen solmuun.

"Minun täytyy pysyä lämpimänä," matkustaja sanoi kilisevien hampaiden läpi. Hän kyyristyi olkapäänsä ja jatkoi kävelyä.

Pohjantuuli yritti vielä kerran. Hän puhalsi suurimman, vahvimman puuskansa. Mutta mitä lujempaa hän puhalsi, sitä tiukemmin matkustaja piti viittaansa. Viimein Pohjantuulella ei ollut henkeä jäljellä. Hän haukkui ja puhisi ja luovutti.

"On sinun vuorosi," hän nurisi Auringolle.

Aurinko kurkisti pienen pilven takaa. Hän lähetti alas lempeän, hiljaisen lämmön. Se tuntui kuin pehmeä halaus.

Matkustaja tunsi muutoksen heti. "Ahh," hän huokaisi. Hän löysensi viittansa solmua. Hän päästi vähän lämmintä ilmaa sisään.

Aurinko loisti vähän kirkkaammin. Pellot kimmelsi. Kivet tiellä lämpenivät matkustajan jalkojen alla. Lintu lauloi.

Pian matkustaja hymyili. Hän pyyhki otsaansa. "Alkaa olla lämmintä," hän sanoi. Hän avasi viittansa. Aurinko loisti lämpimästi—ystävällinen ja vakaa, ei liian kuuma.

Viimein matkustaja riisui viittansa. Hän taitteli sen käsivartensa yli, onnellinen ja mukava, ja käveli eteenpäin aurinkoisella tiellä.

Aurinko kääntyi Pohjantuuleen. "Näetkö," hän sanoi pehmeästi, "lempeä lämpö voi tehdä mitä voima ei voi."

Pohjantuuli nyökkäsi, hiljainen nyt. Hän oli oppinut jotain uutta.

Ja matkustaja, joka ei tiennyt mitään heidän pienestä kokeestaan, jatkoi matkaansa, kevyt ja iloinen kultaisessa päivässä.