Pikku veturi joka jaksoi

Aurinko nousee, ja laakso herää. Kiskoilla seisoo pitkä juna. Vaunuihin on pakattu nukkeja, nalleja, pillejä, kirjoja, palloja ja pieniä puisia junia. On myös maitoa, leipää, juustoja ja makeita persikoita lapsille vuoren toiselle puolelle. Iloinen veturi nyökkää ja vetää. Sitten se yskähtää. Puh, puh. Se pysähtyy keskelle rataa.

Lelut katsovat toisiaan. Pelle soittaa pilliä. Nukke sanoo: "Lapset odottavat." Nalle pitelee lahjanauhaa. "Me tarvitsemme apua." He huikkaavat, kun kiiltävä matkustajaveturi lähestyy.

"Auttaisitko sinä vetämään meidät vuoren yli?" kysyvät lelut. "Lapset tarvitsevat aamiaista ja leikkejä." Kiiltävä veturi puhdistaa valonsa. "Minulla on kiire. Kuljetan tärkeitä ihmisiä. En ehdi." Ja se kiitää ohi.

Tömähtäen tulee jykevä tavaraveturi. Sen pyörät ovat vahvat. "Auttaisitko sinä?" pyytää nalle. "Vaunumme eivät ole raskaat." Suuri veturi puuskahtaa. "Olen vetänyt koko päivän. Olen liian väsynyt." Se jatkaa matkaa eteenpäin.

Kolisten saapuu vanha, harmaa veturi. Se yskii savua. "Auttaisitko sinä, kiltti?" kysyy nukke. Vanha veturi hymyilee lempeästi. "Haluaisin. Mutta en jaksa. Rinteet ovat minulle liian jyrkkiä." Se nyökkää pahoitellen ja vierii pois.

Silloin raiteille ilmestyy pieni sininen vaihtoveturi. Se siirtelee vaunuja asemalla ja laulaa hiljaa. Se kuulee huudot ja pysähtyy. "Mikä hätänä?" se kysyy. Lelut kertovat kaiken. Pieni veturi miettii. "En ole suuri. En ole nopea. En ole koskaan ollut vuorilla. Mutta voin yrittää. Lapset odottavat." Sen silmät loistavat.

Kytkin napsahtaa. Pieni veturi vetää syvään henkeä. "Minä luulen, että pystyn," se kuiskaa. Rinne alkaa. Kiskot nousevat, ilma viilenee. "Minä pystyn, minä pystyn," veturi puuskuttaa joka käännöksessä. Sen pyörät naksahtavat, sydän rummuttaa. Lelut kurkottavat ikkunoista ja kannustavat. "Sinä pystyt! Me autamme! Me uskomme!" He laulavat yhdessä: "Me pystymme, me pystymme!" Pieni veturi hikoilee höyryä. Se luiskahtaa hetken. Se ei luovuta. "Minä pystyn, minä pystyn," se toistaa. Yksi metri. Toinen metri. Vielä vain vähän.

Huippu on lähellä. Taivas on aivan siinä. Pieni veturi kerää viimeisen voimansa. "Minä pystyn!" se huudahtaa. Ja kyllä: se on vuoren harjalla. Alas laskeutuessa vaunut hyrisevät ilosta. Laakson toisella puolella lapset juoksevat asemalle. He taputtavat, kiittävät ja halaavat leluja. Persikat ovat mehukkaita. Aamupala on tuore. Leikit alkavat.

Lelut kääntyvät pienen veturin puoleen. "Kiitos, että autoit," ne sanovat. Pieni sininen hymyilee. "Minä olin pieni, mutta rohkea. Minä yritin. Ja siksi jaksoin." Se viheltää kevyesti ja palaa raiteilleen, sydän suurena kuin vuori.