Pikku Idan kukat

Pikku Ida pitää kukistaan. Mutta eräänä iltana kukat roikkuvat. Terälehdet ovat väsyneet, kuin pienet päät nyökkäisivät unessa.

Ida kysyy: "Miksi kukkani ovat surullisia?"

Opiskelija, joka asuu yläkerrassa, hymyilee. "Ne eivät ole surullisia. Ne ovat väsyneitä. Ne tanssivat eilen illalla suuren tanssin."

Ida avaa silmänsä suuriksi. "Tanssivatko kukat?"

"Kyllä," opiskelija sanoo. "Kun ihmiset nukkuvat, kukat saavat luvan leikkiä. Ne käyvät juhlissa. Välillä ne tanssivat jopa minun huoneessani. Minulla on paperinen pieni tanssipoika, joka soittaa viulua. Kun hän soittaa, kukat pyörivät ympäriinsä, ruusut, tulppaanit ja orvokit."

Ida katsoo kukkiaan. Hän kuiskaa: "Ehkä ne tarvitsevat sängyn."

Hän nostaa kukat varovasti nukkevauvan sänkyyn. Hän peittelee ne nenäliinalla. "Nukkukaa hyvin, pienet tanssijat," Ida sanoo. "Huomenna leikitte taas."

Yöllä talo on hiljaa. Ida herää hetkeksi. Hän kuulee kuin pientä kahinaa. Onko se musiikkia? Onko se kukkien askel? Ida hymyilee pimeässä ja sulkee silmänsä. Hänen unessaan ruusut pyörivät kuin pyörremyrskyn punaiset hameet. Orvokit kumartavat, ja lilja tekee kauniin, korkean hypyn. Paperinen pieni poika soittaa viulua ja nyökkää Idalle: "Kiitos sängystä." Ida taputtaa unessaan.

Aamulla kukat lepäävät aivan hiljaa. Ne ovat jo aivan valkoisia ja ohuita, kuin perhosen siivet sateen jälkeen.

Opiskelija tulee käymään. "Ne tanssivat hyvin," hän sanoo lempeästi. "Nyt ne ovat nukkuneet viimeisen unensa. Kukkien elämä on lyhyt, mutta se on täynnä juhlaa."

Ida nyökkää. Hänen sydämensä tuntuu samalta kuin silloin, kun ilmapallo karkaa, mutta aurinko paistaa kuitenkin. "Voimmehan me järjestää heille kauniit jäähyväiset," hän sanoo.

He tekevät pienen arkun kenkälaatikosta. Ida laittaa pohjalle silkkipaperia. Hän asettaa kukat vierekkäin, ruusun ruusun viereen ja orvokin orvokin viereen. Hän laittaa mukaan pienen nauhan ja pienen kiven, joka on sileä ja lämmin, kuin taskumuisto kesästä.

Sitten heillä on kulkue. Idan nukke kulkee ensimmäisenä, pää pystyssä. Puuhevonen kopistelee perässä. Leikkisotilaat tekevät kunniaa. Ida kantaa arkkua kahdella kädellä. Opiskelija kantaa pientä keppiä, johon on kiinnitetty paperinen lippu.

Pihan reunalla on puu, jonka juurella maa on pehmeää. He kaivavat pienen kuopan. Ida laskee arkun varovasti alas. "Kiitos tanssista," hän kuiskaa.

Opiskelija kirjoittaa lipun taakse runon: "Tässä nukkuu kukkien ilo. Kevät herättää sen uudestaan." He laittavat kepin maahan pienen kiven viereen.

Ida katsoo paikkaa. Hänen silmissään on pieni kyynel ja pieni hymy. "Tänne kasvaa uusia kukkia," hän sanoo. "Ne ovat näiden lastenlapset. Ne oppivat varmaan myös tanssimaan."

Tuuli kuiskaa puun lehdissä. Ida tarttuu opiskelijan käteen. He kävelevät takaisin sisään. Ikku­nassa Idan nukkevauva nukkuu, ja sen sängystä kantautuu vielä hento, hyväntuoksuinen kuiskaus: kiitos.