Pieni punainen kana

Aamun aurinko paistoi maatilan pihalle. Pieni punainen kana kipitti ripein askelin ja kuopsutti maata. Sen höyhenet hohtivat kuin kukonharja, ja sen takana piipittivät uteliaat tiput.

Kana löysi maasta pienen paperipussin. Sisällä oli kultaisia vehnänjyviä.

“Kas, siemeniä!” kana iloitsi. “Jos istutan ne, niistä kasvaa vehnää. Kuka auttaa minua kylvämään?”

Kissa venytteli aitan katolla. “En minä”, kissa naukui. “Torkun juuri parhaimpiani.”

Koira juoksi pallon perässä. “En minä”, koira haukahti. “Minulla on tärkeä leikki kesken.”

Ankka loiskutteli lammikossa. “En minä”, ankka kvaakkui. “Vesi on nyt juuri sopivan lämmintä.”

Possu kaiveli mutakuoppaa. “En minä”, possu röhkäisi. “Tämä on minun rentoutumishetkeni.”

“No, sitten minä teen sen itse”, sanoi pieni punainen kana. Se ja sen tiput piirsivät pieniä vakoja maahan, pudottivat jyvät niihin ja peittelivät ne varovasti.

Kevät tuoksui. Pian maasta nousi vihreää orasta. “Kuka auttaa minua kitkemään rikkaruohot ja kastelemaan?” kana kysyi.

“En minä”, kissa naukui. “Tämä auringonläikkä on liian lämmin jätettäväksi.”

“En minä”, koira haukahti. “Palloni karkaa, jos en vahtaa.”

“En minä”, ankka kvaakkui. “Minun pitää harjoitella kellumista.”

“En minä”, possu röhkäisi. “Minun mutani kuivuu, jos lähden.”

“No, sitten minä teen sen itse”, kana huokaisi. Se kasteli pientä peltoaan tipujen kanssa, ja yhdessä ne nyppivät rikkaruohot pois.

Kesä vaihtui syksyyn, ja vehnä muuttui kullankeltaiseksi. Päivät olivat lämpimiä ja tuulessa humisi. “Kuka auttaa minua korjaamaan sadon?” kana kysyi.

“En minä”, kissa naukui. “Minulla on hiiriunelma kesken.”

“En minä”, koira haukahti. “Olen sopinut juoksukilpailun varjoni kanssa.”

“En minä”, ankka kvaakkui. “Siivet ovat nyt niin kuivat ja siistit.”

“En minä”, possu röhkäisi. “Tämä on mutakylpyni huippuhetki.”

“No, sitten minä teen sen itse”, sanoi pieni punainen kana. Se katkoi varret varovasti ja keräsi lyhteet siisteiksi pinoiksi. Tiput hyppivät rinnalla ja keräsivät varisseet jyvät koppaan.

“Kenpä auttaisi viemään jyvät myllyyn ja jauhamaan ne jauhoiksi?” kana kysyi seuraavaksi.

“En minä”, kissa naukui. “Kynseni ovat juuri kynsitty.”

“En minä”, koira haukahti. “Minun pitää pitää vahtia portilla.”

“En minä”, ankka kvaakkui. “Minulla on vesijumppa.”

“En minä”, possu röhkäisi. “Kottikärryni ovat varattuina mutalle.”

“No, sitten minä teen sen itse”, kana sanoi ja työnsi jyvät pieneen käsimyllyyn. Tiput pyörittivät kahvaa innoissaan, ja pian pölysi valkoista jauhoa kuin kevyttä lunta.

Illalla kana katsoi jauhojaan. “Kenpä auttaisi minua leipomaan?”

“En minä”, kissa naukui. “Taikina tarttuu tassuihin.”

“En minä”, koira haukahti. “Uunin kuumuus saa minut läähättämään.”

“En minä”, ankka kvaakkui. “Minä en osaa vaivata.”

“En minä”, possu röhkäisi. “Minä vain maistan, maistan ja maistan.”

“No, sitten minä teen sen itse”, sanoi pieni punainen kana. Se mittasi jauhot, lisäsi vettä ja ripauksen suolaa. Tiput sekoittivat taikinan, ja pian uuni uunotti. Leivän tuoksu levisi pihan yli kuin lämmin huopa.

Kissa nuuhkaisi. Koira nosti kuononsa. Ankka räpytteli siipiään. Possu pyyhki mutaa turvastaan. He juoksivat uunin luo.

“Kenpä auttaisi syömään tämän herkullisen leivän?” kana kysyi.

“Minä! Minä! Minä!” kaikki sanoivat yhtä aikaa.

“Ei”, sanoi pieni punainen kana lempeästi mutta päättäväisesti. “Minä ja tiput syömme tämän leivän, koska me teimme työn.”

Kana ja sen tiput istuivat pöydän ääreen. Leivän kuori ritisi, ja sisus oli pehmeä ja lämmin. He kiittivät pellon tuulta, vettä ja työtään ja söivät vatsansa täyteen.

Kissa katsoi varpaitaan, koira laski korvansa, ankka sukelsi hetkeksi siipiinsä ja possu punastui mudan alta. “Olimme itsekkäitä”, he myönsivät. “Anteeksi.”

Seuraavana päivänä pieni punainen kana hymyili. “Minulla on vielä muutama siemen. Kuka auttaa nyt?”

“Minä!” sanoivat kissa, koira, ankka ja possu.

Ja niin he kuopsuttivat, kantoivat, kastoivat ja vaivasivat yhdessä. Kun uusi leipä tuli uunista, pieni punainen kana kysyi: “Kenpä auttaisi syömään?”

“Tällä kertaa me kaikki”, vastasivat ystävät. Ja leipä maistui vieläkin paremmalta, koska se oli tehty yhdessä.