Ollen hiihtoretki
Aamu oli kirkas ja kylmä. Lumi kimmelsi kuin sokeri. Olle sai uudet sukset, kiiltävät ja kevyet. Hän puki villasukat, nosti kauluksen ylös ja tarttui sauvoihin. "Minä menen katsomaan, miltä maailma näyttää suksien päältä!" hän sanoi.
Pihalla lumi narahti Ollen jalkojen alla. Hän työnsi sauvoilla ja liukui alas pientä mäkeä. Se tuntui kuin lentämiseltä. Metsä kutsui hiljaa. Puissa oli valkoiset huput, ja oksat roikkuivat painavina.
Ollen luo ilmestyi äkkiä joku, joka oli yhtä valkea kuin lumi. Hänen partansa oli jäätä, ja takki hohti kuurankukkia.
"Terve, Olle," sanoi hän. "Minä olen Pakkasherra. Näen, että osaat jo liukua. Lähdetkö kanssani katsomaan talven valtakuntaa?"
Olle nyökkäsi. Häntä vähän jännitti, mutta hyvällä tavalla. Pakkasherra taputti Ollen olkapäätä. Yhtäkkiä Ollella oli lämmin valkoinen viitta ja pehmeä lakki. "Nyt pakkanen ei pistele poskiin," Pakkasherra hymyili.
He hiihtivät hiljaa metsän sydämeen. Ilma oli sinertävä ja raikas. Jälkiä risteili lumessa: jänis oli loikkinut, lintu oli pomppinut. Tuuli kuiskasi. Silloin taivaanrannasta saapui hopeinen ahkio. Se oli kevyt kuin henkäys ja sitä veti Pohjoistuuli itse.
"Nouse kyytiin," sanoi Pakkasherra. Olle asetti suksensa ahkioon ja köllähti pehmeiden taljojen päälle. Aivan hetkessä he sujahtivat valkoisen portin läpi, joka oli kasvanut jäästä ja kuurasta, ja saapuivat suurelle pihalle.
Talvikuningas odotti siellä. Hän istui korkealla lumikukkulan päällä. Hänen viittansa oli kuin pilvi, ja hänen parrastaan roikkui kirkkaita jääpuikkoja. Hän nyökkäsi Ollen suuntaan.
"Tervetuloa, pieni hiihtäjä," Talvikuningas sanoi lempeällä, mutta vahvalla äänellä. "Tänään näet, mitä lumi osaa."
Silloin kymmenet, sadat pienenpienet Lumihiutalelapset pyörähtivät esiin. He tanssivat ilmassa, kääntyivät ja kiilsivät. He kuiskivat: "Katsokaa, katsokaa!" ja piirsivät ilmaan kiehkuroita, juuri sellaisia kuin ikkunaan syntyy pakkasöinä.
Talvikuningas paukautti kämmeniään yhteen. Taivas syttyi vihreään ja purppuraan. Revontulet aaltoilivat kuin pitkät nauhat. Olle haukkoi henkeään. "Ne ovat minun lippuni," Talvikuningas sanoi ylpeänä. "Ne kertovat, että talvi on vahva ja kaunis."
Pakkasherra johdatti Ollen jääkristallien halliin. Seinät helisivät hiljaa, ja lattia oli sileä kuin peili. Lumihiutalelapset ripustivat kattoon hohtavia tähtiä. Olle liukui suksillaan pienen matkan salin halki. Se sujui niin kevyesti, ettei hän melkein tuntenut maata jalkojensa alla.
Yhtäkkiä ovesta pyörähti sisään Myrskypojat. Heillä oli takit täynnä lunta ja posket punaiset. "Huhuu!" he huusivat ja puhalsivat. Lunta pyöri seinillä ja hiukkaset tanssivat entistä kiivaammin. Ollea vähän pelotti, mutta Talvikuningas nosti kätensä.
"Nyt riittää, pojat," hän sanoi. Myrskypojat asettuivat vierekkäin ja nauraen pudistelivat lumikinokset lattialle. Olle rohkaistui. Hän huomasi, että myrskykin osaa olla ystävä, kun sitä kuunnellaan.
Aika kului kuin siivillä. Talvipäivä on lyhyt. Pakkasherra kuiskasi: "On lähdön aika. Kotona jo kaipaat."
Talvikuningas kumartui lähemmäs. Hän asetti Ollen käteen pienen kirkkaan kellon. "Kun kuulet lumen narinan ja kaipaat rohkeutta, helistä tätä. Muista kuitenkin: aina ei tarvita ääntä. Joskus riittää, että seisot hiljaa ja kuuntelet."
Olle kiitti. Hän nousi taas ahkioon. Pohjoistuuli vei heidät metsän reunaan. Pakkasherra saattoi Ollen kotiportille saakka.
"Näkemiin, Olle," hän sanoi. "Pidä sukset suorassa ja sydän lämpimänä. Näemme taas, kun lumi kutsuu."
Olle liukui pihalle. Hänen poskensa hehkuivat ja silmät kipinöivät. Sisällä uuni humisi. Äiti ja isä katsoivat häntä.
"Missä sinä hiihdit, pikkuinen?" äiti kysyi ja asetteli kaakaomukin pöytään.
"Talvikuninkaan luona," Olle vastasi. "Näin lumihiutaleiden tanssin ja revontulet. Pakkasherra antoi minulle lämpimän viitan. Myrskypojat riehuivat, mutta kaikki oli hyvin."
Äiti hymyili ja silitti Ollen hiuksia. Ikkunassa kukkivat uudet kuurankukat, sellaiset, joissa oli kruunuja ja tähtiä. "Kyllä sinä taidat olla oikea hiihtäjä," isä sanoi tyytyväisenä.
Illalla Olle käpertyi peiton alle. Hän kuuli vielä hetken, miten lumi narahteli pihalla ja tuuli kuiskasi savupiipussa. Hän puristi pientä kelloa taskussaan. Sitten silmät painuivat kiinni, ja unessa lumihiutalelapset pyörivät hänen ympärillään, kevyinä ja nauravaisina, aivan kuin koko talvi olisi laulanut: "Hyvää yötä, Olle. Hyvää yötä."
