Nuori rapu ja sen äiti

Aamu kirkastui meren yllä. Hiekka kimmelsi, ja aallot kuiskivat rannan reunassa. Pienen rapulapsen kuori kiilsi kuin uusi napinläpi, kun se kipitti äitinsä vieressä matalana ja nopeana.

– Pidä pää ylhäällä ja kävele suoraan, pikkuinen, sanoi äitirapu lempeästi. – Silloin näet minne menet etkä törmää meriheinään tai simpukankuoriin.

Nuori rapu yritti. Se nosti kuononsa, keskittyi ja kurkotti etukäpälillään. Mutta sen jalat aloittivat tutun tanssin, sivulle, sivulle, rapse, rapse. Hiekkaan jäi aaltomainen polku.

– Suoraan, kulta, suoraan, äiti muistutti. – Kokeile vielä.

Nuori rapu pysähtyi. Se katsoi äitiä pitkään, auringon kulta heijastui vedenpintaan ja äidin kuoreen. – Äiti, näytä sinä ensin, miten kävellään suoraan. Minä seuraan sinua.

Äitirapu nyökkäsi. – Hyvä ajatus. Katso tarkkaan. Hän veti syvään henkeä ja lähti kulkemaan. Hän asetti jalkansa huolellisesti riviin, aivan kuin ne olisivat helmiä langassa. Mutta jalkojen rytmi teki oman päätöksensä. Vasemmalle, oikealle, sivulle, sivulle. Hiekkaan piirtyi uusi kiemura.

Nuori rapu tuhahti pienen naurun, sellaisen, joka kuulosti pikkuiselta kuplalta. Äiti hymyili nolona ja pysähtyi. – Tiedätkö, pikkuinen, se oli vaikeampaa kuin luulin. En osannut kävellä suoraan, vaikka pyysin sinua. Anteeksi.

Tuuli kuljetti lokinsulan heidän viereensä. – Kokeillaan yhdessä, nuori rapu ehdotti. – Piirretään viiva hiekkaan ja katsotaan, miten käy. He painoivat käpälillään pitkän viivan. He asettuivat sen viereen ja yrittivät astua suoraan sen päällä. Sivulle, sivulle, rapse, rapse. Viiva jäi viivaksi, mutta heidän polkunsa lainehti.

Äiti nauroi pehmeästi. – Me olemme rapuja. Me kuljemme sivuttain. Siinä ei ole mitään väärää. Tärkeintä on, että näemme minne menemme ja että näytän sinulle, miten kuljetaan turvallisesti. Tule, pidetään hieman väliä kivien ja aaltojen välillä ja katsotaan aina eteen, taakse ja sivuille.

He lähtevät yhdessä. – Nyt minä näytän, sanoi äiti. Hän pysähtyi jokaisen kiven kohdalla, kurkisti kulman taakse ja odotti, että aalto vetäytyi. Nuori rapu teki samoin. Sivulle, sivulle, rapse, rapse, ja samalla katse eteenpäin. Heidän polkunsa kiemurteli, mutta se oli viisas ja varma.

Meritähti nosti kättään kuin tervehtiäkseen. Pienet kalat vilahtivat läheltä ja jatkoivat omia reittejään. – Huomasitko? kysyi äiti. – Kun minä näytän, sinä opit. Ja kun me muistamme katsoa ympärillemme, emme tömähdä simpukkaan etkä sinä huku aaltoon.

Nuori rapu nyökkäsi ja tunsi olonsa suureksi. – Minä opin, koska sinä teit ensin. Minä seuraan sinua, ja joskus sinä voit seurata minua.

Äiti laski käpälänsä lempeästi nuoren kuorelle. – Niin teemme. Esimerkki on paras opettaja. Ja meidän rapujen tapa kulkea on ihan hyvä tapa, kun kuljemme viisaasti.

He jatkoivat matkaa pitkin rantaa. Aallot kuplivat, ja hiekkaan jäi kaksi rinnakkaista, kiemurtelevaa polkua, jotka kulkivat vierekkäin – turvallisesti, yhdessä, omalla tavalla.