Mira oli pieni oppinoita. Hänen hattunsa oli pehmeä ja vino. Hän asui järven rannalla, joka kimalteli kuunvalossa. Eräänä iltana hän löysi avaimen rannalta. Se oli sininen kuin taivas sateen jälkeen ja loisti pehmeästi.

Avain humisi hänen kädessään. Se kuulosti kehräävältä kissalta. Krumelur, hänen raidallinen kissansa, hieroi jalkojaan vasten ja sanoi: "Miau." Pöllö Ull räpytteli oksalta ja huhui lempeästi. Ullin höyhenet olivat pehmeitä ja keveitä kuin pilvet.

Mira nosti avaimen ylös. Se antoi pienen sävelen. Sävel osoitti tietä kuin nuoli. Se melkein sanoi: "Seuraa minua." Mira nyökkäsi. Hän otti pienen laukkunsa ja taskulampun. He kävelivät puutarhan läpi, joka tuoksui mintulta ja omenalta.

Polku oli pehmeä sammalesta. Sammal oli kuin vihreä tyyny maassa. Tuuli kuiskasi lehtien välissä. Krumelur meni edellä ja hänen häntänsä kiertyi kuin kysymysmerkki. Pöllö Ull lensi yllä ja piti vartiota.

Yhtäkkiä he näkivät hopeisen nauhan ilmassa. Se oli kuin valonlanka. Lanka johti isolle tammelle. Puun rungossa oli pieni ovi. Ovi oli nukkumassa. Lukko näytti pieneltä kuulta.

Avain muuttui lämpimäksi Miran kädessä. Hän kuiskasi ystävällisen riimin: "Bim bam sininen, pieni ovi, herää nyt." Ovi haukotteli. Se avautui naksahduksella, joka kuulosti suudelmalta.

Sisällä odotti Unelmakamari. Ilma tuoksui vaniljalta ja yöltä. Purkeja kellui riveissä. Niissä olivat kuvat, laulut ja pienet naurut. Yksi loistava sana oli 'rauhallinen' – tunne itsensä turvalliseksi ja hiljaiseksi. Toinen sana oli 'rohkeus' – uskaltaa, vaikka on vähän pelokas.

Pieni hahmo tuli eteenpäin. Se oli Herra Kimalle. Hänellä oli takki tähtipölystä. "Kiitos," hän sanoi. "Kehtolaulu on kadonnut. Se on lapselle, jolla on nalle nimeltä Nuuh. Voitko auttaa minua?"

Mira kuunteli tarkasti. Hän kuuli hiljaisen suhinan hyllyn takana. Siellä leijui perhonen, joka oli tehty sävelistä. Se oli sininen ja vapiseva. Mira ojensi kätensä. Hän sanoi pehmeitä sanoja. Pehmeät sanat olivat sanoja, jotka halaavat. Perhonen laskeutui ja muuttui melodiaksi.

Yhdessä he kantoivat melodian oikeaan purkkiin. Purkissa oli pieni etiketti. Siinä luki "Nuuh". Mira lauloi vähän ja pani sävelen sisään. Purkki hehkui. Herra Kimalle hymyili ja antoi Miralle talismaanin, pienen onnenamuletin ripustettavaksi sängyn yläpuolelle.

Kun he menivät ulos, ovi nukahti uudelleen. Avain lakkasi hurisemasta ja muuttui viileäksi. Se halusi nyt jäädä Miran luo. Se oli valinnut hänet. Krumelur kehräsi. Pöllö Ull huhui hyvän yön.

Kotona Mira ryömi sänkyynsä. Hän ripusti tähden niin, että se hehkui pehmeästi. Tuuli kuiskasi hyvää yötä. Järvi kimalteli edelleen. Mira hymyili. Hän tiesi nyt, että uteliaisuus ja ystävällisyys avasivat salaiset ovet. Ja että jopa pieni ääni voi lohduttaa pimeässä yössä.

Hän sulki silmänsä. Krumelur makasi hänen jalkojensa juuressa. Pöllö piti vartiota ikkunalla. Unelmakamari oli turvassa. Ja jossain, kaukana, Nuuh nukahti Miran siniseen kehtolauluun.