Lumottu Käärme

Oli kerran köyhä mies, jolla oli kolme tytärtä. Eräänä päivänä hän meni keskustaan myymään puuta, ja hän tapasi vanhan naisen tiellä.

"Ole kiltti, ole kiltti," nainen sanoi, "anna minulle ruokaa. Olen niin nälkäinen!"

Mies antoi hänelle leivän ja juuston.

Vanha nainen hymyili. "Olet ollut ystävällinen. Kysy minulta mitä tahansa, ja saat sen."

Mies ajatteli. "Haluaisin riittävästi rahaa perheelleni."

"Mene kotiin," nainen sanoi. "Kuningas tarvitsee palvelijaa palatsiin. Lähetä yksi tyttäristäsi, ja hän saa kultaa."

Mies meni kotiin ja kertoi tyttärilleen. Vanhin ja keskimmäinen tytär sanoivat ei—he pelkäsivät mennä palatsiin. Mutta nuorin tytär, jonka nimi oli Mira, sanoi: "Minä menen."

Niinpä Mira käveli kuninkaanpalatsiin. Vartija aukaisi portit.

"Tulin työskentelemään," Mira sanoi.

Kuningas istui valtaistuimellaan. Vieressä oli valtava käärme, kääritty vihreänä ja kullattuna hänen jalkansa ympärille.

"Tarvitsen palvelijaa," kuningas sanoi, "mutta työ on vaikea. Sinun täytyy tehdä kolme asiaa. Jos onnistut, saat kultaa. Jos epäonnistut—Käärme syö sinut."

Mira nielaisi. Käärme tuijotti häneen kirkkain silmin.

"Ensinnäkin," kuningas sanoi, "sinun täytyy lajitella nämä." Hän osoitti valtavaa kasaa siemeniä—vehnää, ohraa, kauraa—kaikki sekaisin yhteen.

"Lajittele ne ennen aamua," kuningas sanoi, "tai Käärme syö sinut."

Kuningas lähti. Mira istui ja alkoi itkeä. Kuinka hän saattoi lajitella kaikkia siemeniä yhdessä yössä?

Yhtäkkiä hän kuuli pienen äänen. "Älä itke."

Käärme lipsahti lähelle. "Autoin sinua," se sähisi pehmeästi. Se puhui!

Käärmessä oli ystävälliset silmät. Mira ei pelännyt.

"Miten?" hän kysyi.

"Odota ja katso."

Käärme sähisi matalasti, ja yhtäkkiä tuhansia pieniä muurahaisia tuli marssimaan sisään. He lajittelivat siemeniä—vehnä tähän kasaan, ohra tuohon, kaura kolmanteen. Aamuna mennessä kaikki oli lajiteltu täydellisesti.

Kuningas tuli takaisin ja hämmästyi. "Teit sen! Mutta on toinen tehtävä. Tuo minulle kultainen avain pohjasta kaivosta. Jos epäonnistut, Käärme syö sinut."

Mira katsoi kaivoon. Se oli tumma ja syvä ja kylmä.

Käärme sähisi. "Hyppää selkääni."

Mira kiipesi Käärmeen selkään. Se lipsahti alas kaivoon, liukuen pehmeästi alas ja alas. Pohjassa oli kultainen avain, loistaen vedessä. Käärme tarttui siihen suullaan, ja he menivät ylös.

Kuningas otti avaimen. "Hyvin tehty. Mutta on kolmas tehtävä. Tämän avaimen tulee avata yksi kolmesta arkusta. Valitse oikea arkku, ja saat kultaa. Valitse väärä, ja Käärme syö sinut."

Kuningas näytti hänelle kolme arkkua: yksi kullasta, yksi hopeasta, yksi puusta.

Mira seisoi hiljaa. Kultainen näytti rikkaimalta, mutta hopeainen näytti kauniimmalta. Puinen arkku näytti tavalliselta ja vanhanaikaiselta.

Käärme sähisi pehmeästi. "Valitse viisaasti."

Mira ajatteli vanhasta naisesta, joka antoi hänen isälleen lahjan. Hän muisti kuinka yksinkertainen ja köyhä vanha nainen oli ollut—mutta kuinka ystävällinen.

"Valitsen puisen arkun," Mira sanoi.

Kuningas laittoi avaimen lukkoon. Se kääntyi! Arkku aukesi, täynnä kultaa.

"Onnistuit!" kuningas sanoi. "Kultaa on sinun."

Mutta Mira katsoi Käärmeeseen. "Miksi Käärme asuu täällä? Miksi auttaa minua?"

Käärme tuijotti häneen pitkään. Sitten kuningas huokasi.

"Käärme on poikani. Paha noita lumoi hänet. Hänen täytyy asua käärmneenä, kunnes joku rakastaa häntä riittävästi murre loitsun."

Mira polvistuiit Käärmeen viereen. "Autoit minua. Olit ystävällinen. Minä rakastan sinua."

Yhtäkkiä Käärme alkoi loistaa. Se muuttui—pienemmäksi, pehmeämmäksi—kunnes Miran edessä seisoi kaunis prinssi!

Prinssi hymyili. "Olit rohkea ja ystävällinen. Murroit loitsun."

Kuningas iloitsi. "Ota kultaa! Ota mitä haluat!"

Mutta Mira tarvitsi vain riittävästi kultaa perheelleen. Hän vei sen kotiin, ja hänen isänsä ja siskonsa eivät koskaan olleet enää köyhiä.

Ja Mira? Hän meni takaisin palatstiin—ei palvelijana, vaan Prinssin ystävänä. He viettivät monta onnellista päivää yhdessä, ja Mira ei koskaan pelännyt käärmeitä uudestaan.