Kuusi

Syvällä metsässä kasvoi pieni kuusi. Se oli suora kuin neula ja täynnä unelmia. Se halusi kasvaa nopeasti, nähdä maailman, olla tärkeä. Auringonläikät tanssivat sen neulasilla, tuuli kertoi tarinoita pilvistä, linnut lauloivat oksilla. "Nauti tästä päivästä", ne visersivät. Mutta kuusi vain venytti latvaansa: "Kunpa olisin jo suuri!"

Jänis hyppelehti ja loikkasi kevyesti kuusen yli. "Kasva vielä, pikkunen!" se nauroi. Kuusen sydäntä nipisti. "Odottakaa vain", se ajatteli, "minusta tulee korkea kuin merimastot, joista vanhat kuuset kertoivat."

Vuodet kulkivat. Kesällä metsä tuoksui pihkalta ja mustikoilta, talvella lumi kutitti oksia. Puukon iskut kaikuivat joskus kaukaa, kun korkeimmat männyt vietiin mastoiksi. Joka joulu kylän miehet tulivat valitsemaan kauneimpia kuusia. Palattuaan lapset kertoivat, miten kuuset vietiin saleihin, missä kynttilät paloivat, omenat kiilsivät ja karkit rapisivat. Kuusen neulaset helisivät odotuksesta. "Siinä on minun hetkeni", se kuiskasi. "Siellä minä loistan."

Lopulta se päivä tuli. Terävät kirveet pureutuivat runkoon. Kuusi huojui ja kaatui. Se sidottiin rekeen, kuljetettiin lumista tietä pitkin suureen taloon. Siellä se nostettiin jalkaan, sen latvaan kiinnitettiin tähti, oksille ripustettiin kultaisia saksanpähkinöitä, paperiketjuja ja säihkyviä omenoita. Kynttilöitä upotettiin pitimiin joka oksalle. Kuusi tärisi — osin kylmästä, enemmän ilosta ja pelosta.

Illalla ovet avautuivat ja lapset ryntäsivät sisään. Heidän silmänsä suurenivat. He tanssivat kuusen ympärillä ja lauloivat. Kynttilät sytytettiin, ja lämpö ja valo värisyttivät kuusen jokaista neulasta. Kuusi seisoi niin hiljaa kuin osasi, ettei yksikään liekki sammuisi. Se ei ollut koskaan ollut niin kaunis.

Kun laulu loppui, lapset syöksyivät herkkujen kimppuun. Omenoita napattiin, pähkinät rapisivat, paperiset saliot kihisivät käsissä. Sitten vanha herra istahti ja kertoi tarinan Klumpe-Dumpesta, joka putosi ja nousi, kaatui ja oppi. Kuusi kuunteli henkeään pidätellen. Tarina tuntui jäävän sen puuhun kuin keväinen pihka.

Yön tultua kynttilät sammutettiin. Kuusi kuvitteli, että aamulla kaikki alkaisi uudelleen. Mutta seuraavana päivänä se riisuttiin, tähti otettiin pois, koristeet kerättiin laatikkoon. Kuusi kannettiin vintille pimeään nurkkaan. Siellä oli hiljaista ja pölyistä. Päivä vaihtui iltaan, ilta aamuun, eikä kukaan tullut.

Hiiret rapistelivat. Ne kurkistivat kuusen alle. "Kerro meille, mitä näit", ne piipittivät. Ja kuusi kertoi: valosta, lauluista, lasten ilosta, Klumpe-Dumpesta. Se kertoi myös metsästä, auringosta ja tuulesta, joita se oli unohtanut kuunnella. Hiiret kuuntelivat jokaista sanaa ja pyysivät: "Vielä! Vielä!" Kuusi kertoi, kunnes tarinat loppuivat.

Kevään henkäys herätti talon. Ovi narahti ja aurinko valui vintille. Miehet tarttuivat kuuseen. "Tämä on jo kuiva", he sanoivat. Kuusi kannettiin pihalle. Se näki vilaukselta taivaan, kuuli mustarastaan laulun ja muisti yhtäkkiä, miltä tuuli tuntuu neulasissa. Se olisi halunnut kuiskata: "Olisinpa iloinnut silloin, kun olin pieni ja vihreä."

Pihalla kuusi sahattiin pätkiksi. Halkoina se vietiin takkaan. Kun tuli syttyi, kuusi rasahteli ja hehkui. Se lämmitti huonetta, jota kerran valaisi jouluna. Liekit humisivat kuin metsässä tuuli. Ja kuusi muisti kaiken: lumen hohteen, laulun, hiirten uteliaat silmät, auringon.

Metsässä, jossa se oli kasvanut, kevät avasi maata. Uusien kuusentaimien latvat tökkäsivät varovasti valoon. Linnut lauloivat: "Nauti tästä päivästä." Tuuli kantoi viestin kauas.

Ja vaikka yksi kuusi oli kertonut tarinansa loppuun, metsä jatkoi tarinoitaan — jokaiselle, joka pysähtyy kuuntelemaan.