Metsä nukahtaa hitaasti. Ilma muuttuu viileäksi ja hiljaiseksi. Kuu nousee ylös kuin pehmeä lamppu. Pieni kettu Runa katsoo ulos kolostaan. Hän pitää yöstä, mutta on myös vähän peloissaan.

Aukiolla Runa löytää lasipurkin. Sisällä hohtavat pienet kiiltomadot. Ne kimaltelevat kuin pienet lyhdyt. Runa kuiskaa hei. Kiiltomadot räpyttelevät takaisin, ystävällisesti ja varovasti.

Runa nostaa purkin. Se tuntuu lämpimältä tassuissaan. Hän päättää lähteä pienelle kuunvalomatkalle. Hän haluaa oppia yön sanat ja yön äänet.

Yhtäkkiä kuuluu kahinaa. Vilkas pieni naama kurkistaa esiin. Se on Ivar, siili. Hänen pistimensä ovat teräviä, mutta hänen äänensä on pehmeä.

Eksyin polulta, kun hämärä tuli, sanoo Ivar. Voitko auttaa minua kotiin? Runa nyökkää. Mennään yhdessä, hän sanoo. Purkki valaisee tien. Valo on lämmintä ja ystävällistä.

Oksalta Pöllö Uma huutaa. Huu, huu. Näen hyvin pimeässä, hän sanoo. Voin näyttää turvallisen tien. He seuraavat Umaa. Hänen siiveniskunsa ovat hiljaisia. Siiveniskut tarkoittavat pehmeitä liikkeitä ilmassa.

He kävelevät sammalen poikki. Sammal on pehmeää ja vihreää. Kaste kiiltää lehdillä. Kaste on kylmiä, pieniä pisaroita. Kapea puro solisee. Vesi sanoo lois.

Kiven päällä istuu Etana Silke. Hänen kuorensa loistaa. Hän hymyilee hitaasti. Olen kärsivällinen, sanoo Silke. Kärsivällinen tarkoittaa odottaa rauhallisesti. Saanko seurata vähän? Totta kai, sanoo Runa.

Varjot tanssivat kuusien välillä. Runa tuntee sydämensä jyskyttävän. Hän pysähtyy. Hän vetää syvään ja rauhallisesti henkeä. Rohkeus voi olla pieniä askeleita, hän ajattelee. Varjo polun varrella on vain ystävällinen hirvi pureskelemassa lehtiä. Hirvi nyökkää ja sanoo hyvää yötä.

Lopulta he tulevat lehtikasaan kiven viereen. Täällä minä asun, sanoo Ivar. Tässä on pieni porttini. Hän loistaa ilosta. Kiitos valosta ja seurasta. Hän tarjoaa mustikoita. Ne maistuvat makeilta ja raikkailta.

He istuvat kannolla hetken. He kuuntelevat yön musiikkia. Huhinaa puissa. Kahinaa ruohossa. Loisketta purossa. Sanat ovat pieniä aarteita, Runa ajattelee. Ne tekevät yöstä pehmeän.

Kiiltomadot räpyttelevät nyt hitaammin. Ne ovat väsyneitä. Runa avaa purkin kannen. Kiitos valostanne, hän kuiskaa. Kiiltomadot ryömivät alas ruohoon. Ne hohtavat kuin pienet tähdet korsien välissä.

Runa kävelee kotiin Uman kanssa. Silke lepää lehden reunan alla. Runa ryömii koloonsa. Hän käpertyy lämpimäksi palloksi. Kuu vartioi metsää.

Runa räpyttelee uneliaasti. Hän ei ole enää niin peloissaan. Hän tietää että valo voi olla ystävä. Hän tietää että ystävät näyttävät tien. Yö on iso, mutta myös ystävällinen. Hyvää yötä, pieni metsä.