Kultakutri ja Kolme Karhua

Olipa kerran hiljaisessa metsässä mukava pieni mökki. Sisällä asui kolme karhua: Isäkarhu, Äitikarhu ja Pikkukarhu. Eräänä aamuna he keittivät padan puuroa aamiaiseksi. Se tuoksui lämpimältä ja makealta, mutta se oli liian kuuma syötäväksi.

"Kävelemme kunnes se jäähtyy," sanoi Isäkarhu.

Niinpä kolme karhua astui ulos puiden sekaan jättäen siistin mökkinsä taakse.

Polkua pitkin tuli pieni tyttö kirkkain kultaisin hiuksin. Kaikki kutsuivat häntä Kultakutriksi. Hän oli utelias ja piti tutkimisesta. Kun hän näki mökin, hän kurkisti ikkunoista ja haisteli maukkaan tuoksun ilmassa.

"Ihmettelen kuka täällä asuu," hän kuiskasi. Hän koputti oveen. Koputus, koputus! Kukaan ei vastannut. Kultakutri käänsi kahvaa. Ovi avautui.

Sisällä hän näki pöydän kolmella puurokulholla. Kultakutrin vatsa kurisi.

Hän otti lusikan isommasta kulhosta.

"Ai!" hän huusi. "Tämä puuro on liian kuuma!"

Hän kokeili keskikokoista kulhoa.

"Brr!" hän sanoi. "Tämä puuro on liian kylmä."

Sitten hän maistoi pienintä kulhoa.

"Mmm," hän hymyili. "Tämä puuro on aivan oikein." Ja hän söi sen kaiken.

Syötyään Kultakutri etsi paikkaa istua. Takan luona oli kolme tuolia.

Hän kiipesi isompaan tuoliin. "Voi kuinka," hän huokaisi. "Tämä tuoli on liian kova."

Hän kokeili keskikokoista tuolia. "Voi ei," hän rypisti kulmiaan. "Tämä tuoli on liian pehmeä."

Sitten hän istui pienimpään tuoliin. "Ahh," hän sanoi. "Tämä tuoli on aivan oikein." Hän vääntelehti hieman ollakseen mukava—krak! Pieni tuoli katkesi palasiksi.

Väsyneenä Kultakutri käveli yläkertaan. Makuuhuoneessa oli kolme vuodetta.

Hän makasi isompaan vuoteeseen. "Tämä vuode on liian kova," hän sanoi kieriskyen.

Hän kokeili keskikokoista vuodetta. "Tämä vuode on liian pehmeä," hän mutisi upoten alas.

Sitten hän kieroutui pienimpään vuoteeseen. "Tämä vuode on aivan oikein," hän haukotteli. Ja ennen kuin hän tiesi sitä, hän nukahti.

Pian kolme karhua tuli kotiin kävelystään, valmiina aamiaiselle.

"Joku on syönyt puurostani," jyrisi Isäkarhu katsoen isoon kulhoonsa.

"Joku on syönyt puurostani," sanoi Äitikarhu kurkistaen keskikokoiseen kulhoonsa.

"Joku on syönyt puurostani," piipitti Pikkukarhu tuijottaen tyhjää kulhoaan, "ja he söivät sen kaiken!"

He kääntyivät tuolien puoleen.

"Joku on istunut tuolissani," sanoi Isäkarhu.

"Joku on istunut tuolissani," sanoi Äitikarhu.

"Joku on istunut tuolissani," huusi Pikkukarhu, "ja he ovat rikkoneet sen!"

Varovasti he kiipesivät portaita.

"Joku on nukkunut vuoteessani," sanoi Isäkarhu.

"Joku on nukkunut vuoteessani," sanoi Äitikarhu.

Pikkukarhu varvasteli vuoteensa luo. "Joku on nukkunut vuoteessani," hän kuiskasi, "ja tässä hän on!"

Kultakutri avasi silmänsä. Kolme karhua katsoi häntä! Hän hyppäsi vuoteesta pelästyneenä, kiiruhti alas portaita ja juoksi ulos ovesta. Hän syöksyi metsän polkua pitkin eikä pysähtynyt ennen kuin saavutti oman kotinsa.

Tuon päivän jälkeen Kultakutri muisti miltä tuntui tulla yllättämisen ja pelon kohteeksi. Hän tiesi sen olevan väärä mennä kotiin kysymättä. Eikä hän koskaan mennyt karhujen mökkiin uudelleen.

Mitä tulee kolmeen karhuun, he korjasivat Pikkukarhun tuolin, keittivät tuoreen padan puuroa ja pitivät ovensa tiukasti suljettuna kun he menivät kävelylle.