Kolme pukkia Bruse

Kaukaisen puron varrella, kivisen rinteen alla, asui kolme pukkia. Heidän nimensä olivat Bruse – Pieni Bruse, Keskimmäinen Bruse ja Iso Bruse. Mäessä kasvoi vain kuivaa heinää, ja pukit näkivät joen toisella puolella vihreän niityn, jossa ruoho kuiskasi: tulkaa, tulkaa.

Niiden välissä oli kapea puusilta. Silta natisi ja lauloi, kun tuuli kulki lautojen välistä. Sillan alla majaili silti joku, joka ei pitänyt kulkijoista: jörö trolli, jolla oli sammalparta ja kivien väriset silmät. Se vartioi siltaa kuin omaansa.

Eräänä aurinkoisena päivänä pukit päättivät lähteä niitylle. "Mennään yksi kerrallaan ja pidetään huolta toisistamme", sanoi Iso Bruse lempeästi.

Ensin asteli Pieni Bruse. Kop kop kop, kevyet kaviot kolisivat lautoja. "Kuka kolistelee sillallani?" jyrähti ääni pimeästä. "Vain minä, Pieni Bruse", vastasi pikkuinen, sydän pam pamm. "Olen niin pieni, että minusta ei ole vatsantäytteeksi. Kohta tulee isompi." Trolli siristi silmiään ja tuhahti. "Mene sitten", se murahti, "minä odotan sitä isompaa."

Sitten tuli Keskimmäinen Bruse. Kop-kop-kop, vähän raskaammin. "Kuka kolistelee sillallani?" jyrähti trolli uudestaan. "Minä vain, Keskimmäinen Bruse", sanoi pukki. "Älä vielä syö minua. Kohta tulee vielä isompi." Trolli lipaisi huuliaan ja päästi hänetkin menemään.

Lopulta laudat tärähtivät: KOPS KOPS KOPS! Iso Bruse astui sillalle. Sen sarvet kaartuvat kuin kuun sirpit, ja harja hulmusi tuulessa. "KUKA KOLISTELEE SILLALLANI?" karjui trolli ja pomppasi esiin, roiskeet lensivät.

"Minä, Iso Bruse", vastasi pukki tyynesti. "Ja minä aion mennä niitylle."

"Tänne tulet ja minun illallisekseni jäät!" ärähti trolli ja hyökkäsi.

Silloin Iso Bruse laski päänsä, potkaisi kaviollaan ja täräytti sarvillaan suoraan trollin suuntaan. TÖM! Trolli kierähti selälleen, lipsahti märälle kivelle ja molskahti puroon. Plumps! Vesi pärskähti, ja trolli kellui hämmästyneenä alasvirtaan, mutisten: "Ei tämä silta ole minulle, ei, ei."

Silta hiljeni. Pieni Bruse ja Keskimmäinen Bruse juoksivat veljensä luo. Kolme pukkia Bruse ylitti sillan yhdessä ja saapui vihreälle niitylle. He söivät makeaa ruohoa, hörppivät raikasta vettä ja makasivat auringossa, kunnes vatsat olivat pyöreät ja mieli kevyt.

Siitä päivästä lähtien trolli oppi pysymään poissa sillalta – tai ainakin kysymään ystävällisemmin. Ja jos joskus kuulet joen yllä kevyen kop-kop-kop – se on vain joku, joka on matkalla eteenpäin, rohkeana, viisaana ja yhdessä toisiaan tukien, aivan kuten pukit Bruse.