Koirat ja nahat

Aurinko paistoi kirkkaasti, ja joki lauloi hiljaa rantakivien yli. Kolme koiraa kulki polkua pitkin: Raita häntää heiluttaen, Nuppu nenä maata nuuhkien ja Jalo korvat pystyssä. Heillä oli yhteinen ajatus mielessä: nälkä, nälkä, nälkä.

"Kuulitteko? Kurlu kurlu," Raita nauroi ja taputti vatsaa tassulla.

"Minun vatsani sanoo: ruo-kaa," Nuppu nuuhkaisi ilmaa. Sen nenä nappasi oudon tuoksun. Ei makkara, ei juusto, mutta jotakin suurta ja ruskeaa.

Joki leveni heidän edessään. Veden pinnalla ja aivan rantavedessä kellui suuria, ruskeita nahkoja. Ne olivat kuin valtavia lehtiä tai purjeita, jotka huojuivat kevyesti vedessä.

"Nahat! Niissä on ruoan haju!" Jalo hihkaisi. "Jos saisimme ne, meillä olisi juhla."

Koirat kurkottivat. Vesi oli kylmää ja syvää. Nahat olivat liian kaukana.

"Jos joessa ei olisi vettä, saisimme ne heti," Raita mietti ääneen.

"Niin! Juodaan joki tyhjäksi!" Nuppu sanoi silmät pyöreinä.

Ajatus oli hassu ja suuri. Mutta koirat olivat nälkäisiä ja innoissaan. He kumartuivat vierekkäin ja alkoivat lipittää. Lip lip lip. Lörp lörp lörp.

Joki solisi. Koirien kielet läpsyttivät. Lip lip. Lörp lörp.

Kivellä lähellä istui sammakko. Se kääntyi ja sanoi matalalla äänellä: "Kvaak, kvaak. Joki on pitkä ja vesi on syvää. Teidän vatsanne ovat pieniä."

"Vähän vielä!" Raita puuskutti.

"Vähän vielä!" Nuppu toisti.

"Vähän vielä!" Jalo hymyili, vaikka kylmä vesi nipisteli tassuja.

Lip lip. Lörp lörp. Vatsa pyöristyi. Vesi maistui vedeltä. Nahat huojuivat edelleen.

"Au, minun vatsani on pallon kokoinen," Nuppu ähkäisi ja istahti hiekalle. "Minuun ei mahdu enää pisaraakaan."

Raita pysähtyi ja kuunteli jokea. Se lauloi yhä samaa laulua. Vesi virtasi virran mukana, uutta vettä tuli koko ajan. "Joki ei lopu juomalla," Raita sanoi hiljaa.

Nuppu nyökkäsi. "Vettä tulee lisää, vaikka me juomme."

Jalo katsoi nahkoja, jotka kelluivat rauhassa. "Ne eivät tule lähemmäs. Ehkä tämä on huono suunnitelma."

Sammakko hyppäsi lähemmäs. "Kvaak, kvaak. Kun jokin on mahdotonta, on viisaampaa vaihtaa suunnitelmaa."

Koirat köllähtivät aurinkoon ja odottivat hetken. Vatsat rauhoittuivat. He kuuntelivat joen laulua ja tunsivat kevyen tuulen. Nahat keinuivat kuin unessa.

"Tarvitsemme toisen tavan tai toisen tavoitteen," Raita sanoi.

"Voimme etsiä jotakin, mitä oikeasti voimme saada," Nuppu ehdotti ja heilautti häntää.

"Tai pyytää apua," Jalo lisäsi. "Ehkä joku ihminen tietää, mitä noille nahoille pitää tehdä."

Koirat nousivat, venyttivät selkänsä ja jatkoivat matkaa rantapolkua pitkin. Pian he löysivät pienen leipomon takapihan. Ovi oli raollaan ja oven takaa leijui lämmin tuoksu: leipää! Pullaa!

Leipuri vilkuili ulos ja näki kolme kohteliasta koiraa. "Tehän näytätte nälkäisiltä. Tässä on kuivaa leipää, joka ei kelpaa myyntiin, mutta te voitte jakaa sen," hän sanoi hymyillen.

Koirat istuivat kauniisti. He jakoivat leivän tasan, palanen kerrallaan. Nuppu nuolaisi murusia, Raita kiitti iloisella haukahduksella, Jalo heilutti häntää niin että koko takapuoli vipatti.

Kun vatsat olivat täynnä, he palasivat jokirantaan. Nahat kelluivat yhä. Vesi virtasi yhä. Maailma oli sama, ja kuitenkin koirat olivat viisastuneet.

"Emme voi juoda jokea tyhjäksi," Raita sanoi.

"Emme voi saada kaikkea, mitä näemme," Nuppu lisäsi.

"Mutta voimme valita suunnitelman, joka toimii," Jalo päätti.

Sammakko hymyili sammakkohymyä ja sukelsi. Joki lauloi. Koirat jatkoivat matkaa, kevyin askelin ja kirkkaalla mielellä.

Satu kuiskasi heille ja meille: kun jokin on mahdotonta, mieti hetki, vaihda suunnitelmaa, ja valitse tapa, joka pitää sinut turvassa ja kylläisenä.