Oli kirkas, tuulinen päivä Vilkkaalla lahdella, ja pingviinit pomppasivat lumiovikodeistaan kuin iloiset pienet napit.

Pippa oli pienin pingviini joukossaan, mutta hänen ideansa olivat yhtä suuret kuin sininen taivas. Hän rakasti kiviä—sileitä, täplikäitä ja kiiltäviä, jotka näyttivät kuin pieniä makeisia. Hän helisi pussiaan. "Kilkkukalkkuu! Tänään on meidän Kiviparaatimme!"

Hänen ystävänsä kokoontuivat ympärille. Flip oli pitkä ja kertoi hassuja vitsejä. Tuck oli pyöreä ja vahva kuin lumipallo. Dot oli niin nopea, että hän saattoi piirtää sydämen lumeen yhdellä nopealla jalalla.

"Kelluvat ensin!" sanoi Tuck, puhaltaen ja työntäen jääkelkkaa, joka oli muotoiltu kuin kala.

"Banderolli seuraavaksi!" sanoi Dot, levittäen huivin, jossa luki: PIRTEÄ PINGVIINI KIVIPARAATI.

Flip poimi pienen rummun ämpäristä. "Pum-pum. Kömpikää rytmissä!" Hän iski silmää. "Miksi kala punastui? Se näki meren pohjan!" Pingviinit vaikeroivat ja kikattivat.

Pippa asetti riviin erikoiskivensä. "Tämä vihreä on aloittajani. Tämä raidallinen on hyppääjäni. Ja tämä kimaltava on suureen lopetukseen!"

Juuri silloin tuuli hiippaili ohi ja meni HUUSH!

Banderolli liehahti ja lensi. "Kirjaimeni!" huudahti Dot.

Pippan kivipussi liukui, liukui, liiiiukui—plops!—pieneen halkeamaan jäässä.

Ja pieni Nib, nuorin poikanen Vilkkaalla lahdella, tappeli lentävän huivin perään siivet levällään. "Banderolli! Banderolli!"

"Jäädy kuin jää!" huusi Flip, mutta Nib jatkoi horjumista kohti löysää reunaa.

Dot suihkaisi edelle, piirtäen nopean kuvion lumeen. "Nib, seuraa kuviota!"

Pippa räpäytti, sitten sai kirkkaan idean. Hän poimi kolme kiveä ja koputti niitä jäähän. "Kilkku! Kilkku! Kilkku!" Ääni teki iloisen polun. "Seuraa kilkkuja!"

Nib kikatti. "Kilkut!" Hän kääntyi ja kömpeli pienen musiikkipolun pitkin.

Tuck liukui Pippan viereen. "Teen sillan", hän sanoi, vatsallaan ensin. Hän ojensi räpylänsä halkeaman yli, jonne kivipussi oli pudonnut.

"Voin yltää!" sanoi Pippa, makaamalla Tuckin tukevalla selällä. Hänen nokkansa tönäisi pussia. Melkein—melkein—sain sen—

Veijari lumihiutale kutitti Pippan nenää. "Hatsii!"

Kaiku sai kivet hyppimään ulos pussista ja vierimään kuin pieniä keiloja. "Kilkkuu! Kalkkaa! Kilkkukolk!"

Flip nauroi niin kovaa, että hän nikotteli. "Nik—hop! Nik—hop!" Hänen nikotuksensa kuuluivat kuin pienet kengurut.

"Hups!" Pippa sanoi, kurkistellen halkeamaan. "Olemme saaneet ne tanssimaan."

"Silloin tanssitaan mekin!" sanoi Dot. Hän suihkaisi karanneiden kivien perään ja tökkäsi niitä takaisin varpaillaan, taps-taps-taps.

Yhdessä he muodostivat kömpiketjun—Flip piti Dotista, Dot piti Pipasta, Pippa piti pussista, ja Tuck piti kaikkia.

"Kolmeen", sanoi Tuck. "Yksi, kaksi—huush!" Hellällä vetäisyllä pussi ponnahti vapaaksi. Kiviä satoi jäälle kimaltelevana pirputuksena.

Dot poimi lentävän banderollin, kun se leijui ohi, ja työnsi sen lumipeessuun. "Siinä! Paraati pelastettu."

Pippa henkäisi ulos. "Voimme käyttää piroteltuja kiviä polkullemme." Hän asetti kimaltavan kiven eteen. "Kömpii, kömpi, huush?"

"Kömpii, kömpi, huush!" kaikki hurrasivat.

Kiviparaati alkoi. Flip rumpuutti: "Pum pum, kolks kolks!" Tuck veti kalakelluvaa, kihelmöiden ylpeydestä. Dot pyöritteli banderollia niin, että se liehahti kuin merivaahtonauha.

Pippa johti tietä, koputellen kiviä mennessään. "Kilkkuu, kilkkuu, kilkku!" Pingviinit liittyivät joka lumiovelta—Mummo Hanhi pienellä kellollaan, Eno Jää äänekkäällä naurullaan, jopa unelias Puff, jolla oli kaulahuivi pidempi kuin hylje.

He vatsaluistelivat alas lempeää rinnettä ja kuplivan lammikon ympäri. "Suih!" menivät heidän vatsansa. "Loiskis!" meni lammikko.

Nib marssi Pippan vieressä, puhaltaen rintansa. "Olen kapteeni Kilkkuu!"

"Kapteeni Kilkkuu, käänny vasemmalle!" sanoi Pippa. He kääntyivät ohi simpukkakuppien pinon ja tiskiin, joka myi merilevätikkuja. Tuuli tuli takaisin—mutta tällä kertaa pingviinit pitivät banderollia nokissaan. Se liehui ja liehui, mutta ei lentänyt pois.

Polun päässä Pippa nosti kimaltavan kiven. "Suuri lopetus!" Pingviinit koputtivat kiviään yhteen. "Kilkkukolk-kilkkukolk—KILKKU!"

Ääni juoksi jään poikki kuin iloinen kutitus. Lokit nyökyttivät. Meri sanoi: "Shhhhh", mutta vain siksi, että se oli kiireinen taputtamaan aalloilla.

Pippa antoi Nibille raidallisen kiven. "Rohkealle kapteenille."

Nib säteili. "Kilkku sinulle", hän sanoi, mikä sai kaikki nauramaan.

He nimesivät rinteen Aivastusrinteeksi ja lupasivat paraatin uudelleen seuraavana kirkkaana, tuulisena päivänä. Ja jos koskaan vierailet Vilkkaalla lahdella, kuuntele tarkasti—saatat kuulla sen: "Kömpii, kömpi, huush!" ja iloisen kilkatuksen tuhannesta onnellisesta kivestä.