Kaksitoista tanssivaa prinsessaa

Olipa kerran kuningas, jolla oli kaksitoista tytärtä. He olivat iloisia ja kohteliaita, ja he jakoivat saman suuren makuuhuoneen. Joka ilta kuningas lukitsi oven ja toivotti hyvää yötä. Ja joka aamu hoviväki löysi rivin kenkiä, joiden pohjat olivat kuluneet aivan ohueksi, kuin niillä olisi tanssittu läpi yön.

Kuningas hämmästyi. Hän lupasi: jos joku selvittää, missä prinsessat yöllä käyvät, hän saa valita vaimokseen yhden tyttäristä. Jos ei onnistuisi kolmen yön aikana, olisi poistuttava valtakunnasta hiljaa ja häpeilemättä. Moni yritti. He vartioivat, mutta nukahtivat aina, ja joka aamu kengät olivat taas puhki.

Eräänä päivänä linnaan saapui nuhruinen mutta valpaskatseinen sotilas. Hän oli palvellut kauan, ja etsi nyt uutta kohtaloa. Matkalla linnalle hän kohtasi vanhan naisen metsäpolulla. "Minä autan, jos autat itseäsi," nainen sanoi ja antoi harmaan viitan. "Tämä tekee sinut näkymättömäksi. Älä juo mitään, mitä sinulle tarjotaan, ja tuo todiste siitä, minne he menevät."

Yön tullen sotilas sai luvan vartioida prinsessoja. He toivottivat hänet hymyillen tervetulleeksi ja tarjosivat makean, punertavan juoman. Sotilas vei pikarinsa huomaamatta kukkaruukun juurelle ja antoi juoman valua multaan. Sitten hän makasi sohvalle ja kuorsasi olevinaan.

Kun kello löi kaksitoista, vanhin prinsessa koputti sängynpäätyä, ja lattialauta siirtyi. Sen alta avautui salaiset portaat. Siskot hiipivät alas helmat suhisten. Nuorin katsoi kerran taakse. "Tuntuu kuin joku seuraisi meitä." Vanhin hymyili: "Se on vain yö tuulessa."

Sotilas veti näkymättömyysviitan ylleen ja seurasi. Portaat veivät hopeiseen metsään, jossa puiden lehdet kilisivät kuin pienet kellot. Sotilas napsaisi varovasti yhden hopeisen oksan todisteeksi, ja lehdet helähtivät hiljaa. "Kuulitko?" nuorin kuiskasi, mutta siskot jo kiirehtivät eteenpäin.

Hopeametsän takana lainehti musta järvi. Sen rannassa odotti kaksitoista venettä ja kaksitoista nuorta prinssiä, jotka kumarsivat kohteliaasti. Prinsessat astuivat veneisiin. Sotilas hypähti salaa nuorimman viereen, ja vene nytkähti raskaaksi. "Kummallista," nuori prinssi mutisi soutaessaan, "tänään on tavallista painavampaa." Nuorin vain hymyili.

Järven keskellä kohosi palatsi, jonka salit olivat kristallia ja valo tanssi seinillä. Siellä soitti orkesteri, ja prinsessat tanssivat iloisesti. Sotilas pysytteli syrjässä ja otti muistoksi kultaisen pikarin pöydältä. Aamun ensivalossa he palasivat samaa reittiä, ja sotilas ehti edelle sekä ojensi olonsa jälleen kuorsaavaksi sohvalle.

Seuraavana yönä kaikki toistui. Nyt he kulkivat kullanhohtoisen metsän läpi, ja sotilas taittoi varovasti kultaisen oksan. Kolmantena yönä he astuivat timanttisten puiden alle, joiden lehdet säkenöivät kuin tähdet. Sotilas otti timanttisen oksan, ja palatsissa hän kuuli siskojen naurun ja näkökulmien helinän viimeisen kerran.

Aamulla sotilas pyysi kuningasta koolle. "Teidän majesteettinne, tiedän, missä prinsessat käyvät." Hän asetti pöydälle hopeisen, kultaisen ja timanttisen oksan sekä kultaisen pikarin. Sali hiljeni. Prinsessat katsoivat toisiaan, ja nuorin nyökkäsi rohkeasti.

"Me tanssimme taikamaailmassa järven takana," vanhin sanoi lempeästi. "Meitä kutsui sinne vanha, harmiton lumous, ja yö yöllä me seurasimme musiikkia. Emme tarkoittaneet pahaa."

Kuningas huokaisi. "Olisin kyllä halunnut tietää. Mutta nyt kun salaisuus on ratkaistu, arvoitus on ohi." Samassa järven palatsin musiikki kaukana vaimeni, kuin aamunsarastus olisi sammuttautunut, ja lumous murtui.

"Sinä olit viisas, etkä ollut ilkeä," kuningas sanoi sotilaalle. "Palkintosi mukaisesti saat valita vaimon." Sotilas katsoi riveihin. Hän hymyili vanhimmalle prinsessalle, jonka silmissä oli sekä naurua että harkintaa. "Valitsen hänet. Olemme samaa tahtia, emmekä kiirehdi turhaan." Vanhin hymyili takaisin.

Seuraavina päivinä linnan salit avattiin kaikille. Musiikki soi, mutta nyt tanssittiin yhdessä, ja kenenkään kenkiä ei enää kulutettu puhki samana yönä. Hopeiset, kultaiset ja timanttiset oksat ripustettiin salin seinälle muistuttamaan arvoituksesta, joka ratkesi viisaudella, ystävällisyydellä ja ripauksella näkymätöntä taikaa.