Hattumökki

Pienen punaisen mökin luona, koivujen varjossa, asui äiti ja hänen kolme vilkasta poikaansa. Äiti teki paljon työtä, jotta kaikilla olisi ruokaa ja lämpöä. Eräänä aamuna hän sitoi huivin päähänsä ja sanoi lempeästi: "Minun pitää käydä kylällä. Pitäkää tuli elossa, lakaistkaa lattia ja olkaa kilttejä."

"Pidämme, äiti!" pojat lupasivat ja vilkuttivat ikkunasta.

Aluksi he koettivat. Yksi haki puita, toinen heilutti luutaa ja kolmas pyyhki pölyä. Mutta pian luuta muuttui hevoseksi, ja puukori oli vaunu. Pojat hirnahtelivat ja juoksivat ympäri. He eivät huomanneet, miten liesi hiljeni ja hiillos tummui. Kun leikki väsytti, he pysähtyivät. Keittiössä oli kylmä ja hiljainen.

"Voi ei! Tuli sammui!" kuiskasi vanhin.

"Puu loppui… ja äidin puuro jää syömättä," sanoi keskimmäinen.

"Haetaan tuli naapurista!" ehdotti nuorin rohkeasti.

He kiskoivat takit niskaan ja juoksivat ojat hypellen pellon poikki. Taivas oli harmaa, ja tuuli puhalsi. Pellon laidalla seisoi variksenpelätti, päässään valtava, lörppäreunainen hattu. Kun ensimmäiset pisarat tipahtivat, pojat juoksivat hatun luo.

"Mennään hatun alle sateensuojaan!" sanoi nuorin.

He nostivat hatun reunan ja kurkistivat. Oho! Sisällä ei ollutkaan pimeää. Siellä tuoksui pihkalle ja puurolle. Hattuun oli ilmestynyt pieni ovi ja ikkunat, ja savupiipun paikalla törrötti sulka! Hattu muuttui mökiksi, ihan oikeaksi Hattumökiksi.

"Tök tök tök," koputti joku heidän olkapäälleen. He kääntyivät ja näkivät kolme pientä tonttua punaisissa lakeissa.

"Tervetuloa Hattumökkiin," sanoi vanhin tonttu ja kumarsi. "Miksi kolme poikaa kulkee ilman tulta?"

Pojat katsoivat varpaisiinsa. "Leikimme… emmekä huomannut. Tuli sammui," he myönsivät.

"Tulta saa se, joka osaa pitää sen elossa," sanoi toinen tonttu lempeästi. "Tulkaa, me opetamme. Työ on kuin laulu: kun sen aloittaa, se lämmittää."

Hattumökin sisällä oli piskuinen hellanluukku, pieni luuta ja vesisaavi, joka näytti ihan ompelukoneen kotelolta. "Ensin lakaistaan," sanoi kolmas tonttu ja antoi luudan vanhimmalle.

Luuta hypähti hänen käteensä ja alkoi tanssia. "Lakaise, lakaise, lattia kirkas!" pojat lauloivat ja hiekka katosi nurkista. Keskimmäinen kantoi puita. "Yhdessä, yhdessä, oksa ja klapi!" hän hyräili, ja halkopinosta tuli suora ja kaunis. Nuorin haki vettä. Aluksi vettä piti kuljettaa sormustin kerrallaan. Se oli hidasta, mutta tonttu hymyili: "Kärsivällisyys on pieni kynttilä." Pian hän jaksoi kantaa pienen ämpärin.

Kun lattia kiilsi, puut olivat pinossa ja pata täynnä vettä, vanhin tonttu avasi hellanluukun. Hän otti pähkinänkuoren, jossa hehkui kolme pientä hiiltä kuin punaisia marjoja.

"Mutta ei vielä. Tuli tarvitsee hoitoa. Oppikaa lisää," hän sanoi ja nyökkäsi padalle.

Pojat pilkkoivat marjoja ja kaatoivat kauranjyviä. He sekoittivat varovasti, eivätkä roiskineet. Hattu-mökin hellassa tuli hyrisi: "Hsss, hsss, hyvä niin." Tontut nyökkäilivät. "Noin. Työ käy kevyesti, kun laulu johtaa," he sanoivat ja opettivat pienen sävelen:

"Pyyhi, pyyhi, pieni käsi,

kanna, kanna, vahva käsi,

puhalla, puhalla, tuli herää,

kotona on lämmin, kun kaikki tekee."

Kun puuro kupli, Hattumökki tuntui lämpimältä ja valoisalta. Vanhin tonttu sulki padan kannen ja ojensi pähkinänkuoren pojille. "Nyt osaatte. Tässä teille hiillos kotiin vietäväksi. Älkää pudottako, ja muistakaa laulu."

"Kiitos!" pojat sanoivat yhteen ääneen. Toinen tonttu antoi heille pienen puhtaan liinan pöydän pyyhkimiseen, ja kolmas sujautti taskuun pienen puulusikan.

He ryömivät ulos. Sade oli tauonnut. Hattu oli taas variksenpelätin päässä, aivan tavallinen – vai oliko? Sulka savusi hiukan. Pojat juoksivat kotiin sydän lämpimänä, pähkinänkuorta varoen.

Kotona he asettivat hiilloksen hellaan ja puhalsivat varovasti. "Puhalla, puhalla, tuli herää…" he kuiskivat. Tuli kirkastui, liekki lipaisi kattilan pohjaa. He lakaisivat lattian, pyyhkivät pöydän tontun liinalla ja asettivat lusikat valmiiksi. Nuorin ripotteli marjoja puuroon.

Kun äiti palasi, mökissä tuoksui lämpö ja puhtaus. "Mitä ihmettä?" hän huudahti. "Kuka on pitänyt kodin näin kauniina?"

"Me", pojat sanoivat ja halasivat äitiä. "Opimme Hattumökissä. Tontut näyttivät, miten tuli pysyy elossa, kun kädet auttavat ja suuta johtaa laulu."

Äiti hymyili, silmät kosteina. "Minun ahkerat poikani", hän sanoi. He söivät puuron yhdessä, ja se maistui paremmalta kuin koskaan.

Iltahämärässä pojat kurkistivat ikkunasta pellolle. Variksenpelätin hatusta nousi ohut savukiehkura, aivan kuin pieni tervehdys. Siitä päivästä lähtien tuli pysyi elossa, ja pojat auttoivat mielellään. Ja jos joskus joku unohtaa työnsä, metsän laidalla saattaa yhä odottaa Hattumökki – hattu, joka muuttuu kodiksi ja opettaa, että auttaminen lämmittää kuin tuli.