Astrologi

Pikkukylässä asui mies, jota kaikki kutsuivat astrologiksi. Hän rakasti yötaivasta. Kun tähdet syttyivät, hän nosti katseensa ja kuiskasi: "Kertokaa minulle tarinanne, pienet valot." Hän uskoi, että taivas osasi kuiskata vinkkejä ja salaisuuksia.

Astrologi oli lempeä ja ystävällinen. Päivisin hän kertoi lapsille, millaisia kuvioita tähdistä voi löytää. "Tässä on karhu. Tuossa on kauha. Ja tuolla on pieni lintunen", hän selitti hymyillen. Lapset nauroivat ja piirsivät sormillaan ilmaan taivaan kuvia.

Eräänä iltana taivas oli erityisen kirkas. Ilmassa tuoksui kostea ruoho ja yössä huhuili pöllö. Astrologi sytytti pienen lyhtynsä ja lähti kävelemään kylätietä. Hänen kaapunsa helma kahisi ja hänen askeleensa olivat kevyet.

Hän katsoi ylös. Hän unohti katsoa alas.

"Oho! Tuolla on uusi, pieni tähti", hän kuiskasi. "Ja tuolla, katso! Tähdet ovat kuin hopeisia siemeniä." Hänen silmänsä kipinöivät ilosta, ja hän astui eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin.

Hän katsoi ylös. Hän unohti katsoa alas.

Tien varrella oli vanha kaivo, jonka kansi oli vähän vinossa. Kansi natisi, kun siihen astui. Astrologi ei huomannut mitään, sillä taivas oli niin kaunis.

Naks. Natis. Loiskis!

Astrologi putosi kaivoon polviaan myöten veteen. Vesi oli kylmää kuin kevät ja sammakko sanoi: "Krooh!" Lyhty jäi yläreunalle keikkumaan ja varjot tanssivat kiviseinillä.

"Apuu!" astrologi huikkasi. "Onko ketään? Olen täällä!"

Pian paikalle tuli Maija-täti, joka kulki kotiin leipomolta. Hänellä oli korissaan lämpimiä sämpylöitä, ja hän pysähtyi kuuntelemaan. "Kuka siellä pulisee kuin teekannu?" hän kysyi.

"Minä!" astrologi vastasi. "Minä putosin. Katsoin tähtiä ja—" hän punastui pimeässäkin.

Maija-täti nyökkäsi ja hymyili hiukan. "Tähdet ovat kauniita, mutta kaivot ovat märkiä. Pidä hetki kiinni köydestä, viisas mies. Minä vedän." Hän sitoi köyden kaivon tolppaan, heitti pään alas ja komensi: "Ensin jalka kiveä vasten. Sitten käsi. Hyvä! Ja muista hengittää."

Astrologi ponnisti. Vesi lotisi. Sammakko sanoi: "Krooh!" Kivi oli kylmä, kädet märät, mutta pian hän oli ylhäällä. Maija-täti ojensi hänelle villahuivin ja yhden lämpimän sämpylän.

"Kiitos", astrologi sanoi ja nauroi, kun vesi tipahteli hänen kaapustaan. "Minä katsoin ylös. En katsonut alas."

"Niin kävi", Maija-täti vastasi lempeästi. "Taivasta saa katsoa. Unelmia saa kuunnella. Mutta muista myös jalat. Kun haluat lukea tähtiä, lue samalla tietä edessäsi."

Astrologi nyökkäsi. Hän puraisi sämpylää ja se oli pehmeä ja lämmin. "Siinä on viisas neuvo", hän sanoi. "Tästä päivästä lähtien katson molempiin suuntiin: ylös unelmiin ja alas askeleisiin."

Seuraavana päivänä kylän lapset kokoontuivat jälleen kuuntelemaan. Astrologi piirsi maahan kepillä pienen kaivon kuvan ja viereen tähden. "Tämä on minun muistilistani", hän selitti. "Taas kaksi sanaa: Ylös ja alas. Kun muistaa molemmat, pysyy matkalla."

Lapset toistivat kuorossa: "Ylös ja alas!"

Illalla, kun taivas taas syttyi, astrologi otti taskukellonsa sijaan pienen kellon, joka helähti jokaisella askeleella. Kilk, kilk, kilk. Se muistutti häntä katsomaan myös jalkoihin. Hän hymyili taivaalle ja taivas hymyili takaisin.

Hän katsoi ylös. Hän katsoi alas. Ja näin taivas ja maa kulkivat hänen kanssaan, vierekkäin, joka askeleella.